Kaupunginhallituksen konsernijaosto, kokous 14.12.2021

Lataa  Kuuntele 

§ 134 Konserniohjeen uudistamisen tilannekatsaus 

TRE:8431/00.01.01/2021

Valmistelija

  • Vuojolainen Arto, Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen, puh. 050 345 1397, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio,​ puh. 040 514 4884,​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Valtuusto hyväksyi Tampereen kaupungin konserniyhteisöjen konserniohjeen kokouksessaan 16.12.2019 § 206. Konserniohjeen soveltamisessa käytettiin siirtymäaikaa kaksoisroolien osalta. Ohje on pääosin toimiva edelleen, mutta uudistus- ja tiivistystarpeitakin on ilmaantunut.

Kuntalain mukaan konserniohje on pakollinen. Sillä ohjataan kunnan ja konserniyhtiön välistä vuorovaikutusta ja toimintatapoja. Hyvä hallinto- ja johtamistapaohje ei ole lain mukaan pakollinen, mutta se puolustaa paikkaansa konserniyhtiöiden yhtenäisen toiminnan ohjaamisessa.

Omistajaohjaus on aloittanut kummankin ohjeen uudistamistyön. Tavoitteena on entistä täsmällisempi ja selkeämpi kokonaisuus, josta päällekkäisyydet on poistettu ja teksti uudistettu yksiselitteiseksi. Lopputuloksena pyritään saamaan yksiin kansiin molemmat ohjeet sekä kopio osakeyhtiölaista.

Konserniohjeen päivityksessä suurin osa muutoksista on luonteeltaan selkeyttäviä ja kahden ohjeen päällekkäisyydet poistavia. Luonnoksesta on tarkoitus käydä keskustelu kokouksessa, arvioida tehtyjen uudistusten sisältöä sekä pohtia mahdollisia täydennyksiä.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Konserniohjeen uudistamisen tilannekatsaus merkitään tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Arto Vuojolainen

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)