§ 3 Operaatio Pirkanmaa -projektin toteuttaminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:8860/02.04.01/2021

Päätöspäivämäärä

10.1.2022

Päätöksen tekijä

Johtaja, sivistyspalvelujen palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Kehittämispäällikkö Jaakko Laurila, p. 044 430 9014, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Sivistyspalvelujen palvelualueen johtaja Lauri Savisaari, p. 040 801 6081, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampere haki Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026 yhdessä lukuisten Pirkanmaan kuntien kanssa. Hakuprosessin aikana tehtiin mittavaa kulttuuriprojektien valmistelutyötä ja kartoitettiin maakunnan kulttuurin kehittämistarpeita. Haun aikana tehtiin periaatepäätös, että mikäli Tamperetta ei valita kulttuuripääkaupungiksi, toteutetaan suunniteltua kokonaisuutta 10 % rahoitusosuudella. 

Projektin toteutukseen on varauduttu Tampereen kaupungin sekä kumppanikuntien talousarvioissa. Projekti liitetään osaksi myöhemmin käynnistyvää elämystalouden kehitysohjelmaa.

Tampereen kaupungin hallintosäännön 37 §:n mukaan projektin toteutuspäätös kuuluu sivistyspalvelujen palvelualueen johtajan tehtäviin.

Projektissa käsiteltävien henkilötietojen osalta henkilörekisterin vastaava viranhaltija on Juha Ahonen. Mikäli projektissa käsitellään useamman eri henkilörekisterin tietoja, pitää kunkin rekisterin vastaava viranhaltija olla nimettynä.  

Projektipäällikön ja projektiryhmän jäsenten esimiehenä toimii kehittämispäällikkö Jaakko Laurila ja taloushallinnon yhteyshenkilön esimiehenä hänen vakituinen esimiehensä. 

Menojen ja tulojen hyväksyntäoikeus ja tilaamisoikeudet projektiin liittyvissä asioissa määrittyvät projektin omistavan yksikön tilaamisoikeuksien mukaisesti.  

Projektiin liittyvien laskujen asiatarkastus kuuluu projektipäällikölle ja tuottajalle.

Projektiin liittyvien laskujen hyväksyntä kuuluu omistajalle (Konsernijohtajan päätös 1.7.2021 § 90). 

Projektissa noudatetaan Tampereen kaupungin hankintaohjeistusta, taloudenhoidon konsernimääräystä ja projektiohjeistusta. 

Projekti on käsitelty ja hyväksytty toteutukseen sivistyspalvelujen salkkujohtoryhmässä 16.12.2021. 

Päätös

Operaatio Pirkanmaa -projekti toteutetaan ajalla 1.1.2022 – 31.12.2024 Tampereen kaupungin kulttuurin palveluryhmässä.

Projektin kokonaiskustannusarvio on 2 572 021 €, josta ulkopuolisen rahoituksen osuus on 662 767 € ja Tampereen kaupungin osuus on 1 909 254 €. 

Projektia rahoittavat yhteistyösopimuksen mukaisesti Pirkanmaalaiset kumppanikunnat (Akaa, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Kangasala, Kuhmoinen, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat ja Ylöjärvi) rahoitusosuudella 0,80€ / asukas / vuosi (liite 1).

Kumppanikuntien kanssa laaditaan erilliset sopimukset projektin toteutusyhteistyöstä.

Tampereen kaupungin rahoitusosuudesta vastaavat kulttuurin palveluryhmä  1 669 254 € sekä Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen edunvalvonta ja kilpailukyky -yksikkö 240 000 €.  

Projektin strateginen omistaja on kulttuurijohtaja Juha Ahonen. Projektin operatiivinen omistaja ja projektiryhmän esimies on kehittämispäällikkö Jaakko Laurila. 

Projektipäälliköksi nimetään sisäisellä rekrytoinnilla valittava projektipäällikkö. Avointa tehtävää hoitaa Ilona Kyykoski 100 % työajalla.

Projektiryhmään nimetään tuottaja Satu Keltanen 100 % työajalla. 

Projektin ohjausryhmän jäseniksi nimetään Matti Helimo (pj), Juha Ahonen, Anna-Kaisa Heinämäki, Perttu Pesä, Iina Ojala ja kutsutaan kolme kumppanikuntien edustajaa (joilla kullakin yksi varajäsen), sekä Pirkanmaan liiton edustaja.  

Taloushallinnon yhteyshenkilö on Maaret Kastelli.

Projektin kustannukset maksetaan kustannuspaikalta 137007 ja projektin SAP-tunnus on H1370_OP. 

Projektiin liittyvistä hankinnoista päättää projektipäällikkö ja tuottaja

Menojen ja tulojen hyväksymisoikeus ja hankinta- ja tilaamisoikeudet projektiin liittyvissä asioissa määrittyvät kunkin projektia toteuttavan palveluryhmän hankinta- ja tilausoikeus- ja menojen ja tulojen hyväksymisoikeuspäätösten mukaisesti. 

Projektiin liittyvien laskujen asiatarkastus tehdään kussakin projektia toteuttavassa palveluryhmässä Monetraan toimitettujen asiatarkastuslistojen mukaisesti.

Projektissa noudatetaan Tampereen kaupungin hankintaohjeistusta, taloudenhoidon konsernimääräystä ja projektiohjeistusta. 

Allekirjoitus

Johtaja Lauri Savisaari