Elinvoima- ja osaamislautakunta, kokous 14.12.2021

Lataa  Kuuntele 

§ 156 LISÄPYKÄLÄ: Lisätilaus Business Tampere Oy:ltä yritysvetoisen EU-rahoitusaktivoinnin kehittämisestä (lisäpykälä) 

TRE:8575/02.07.01/2021

Valmistelija

  • Impiö Irene, Kasvupalvelujohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Kasvupalvelujohtaja Irene Impiö, puh. 050 539 2943, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Aino Jokinen puh. 040 801 6103, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Tampereen kaupunkiseudun elinkeinostrategiassa on asetettu tavoitteeksi hyödyntää EU-rahoitusta nykyistä paremmin erityisesti yritysvetoisiin projekteihin. Alueella on runsaasti potentiaalia ja kiinnostusta, mutta seurantaindikaattoreiden perusteella on parannettavaa.

Pk-yritykset ovat keskeinen kohderyhmä, jonka aktivointia tehdään jo ostopalveluna. Palvelu koostuu sopivista rahoitusinstrumenteista tiedottamisesta ja neuvonnasta rahoitushauissa. Lisäksi tapauskohtaisesti autetaan myös hakuprosesseissa.

Vaikuttavuutta tarvitaan kuitenkin lisää. Yrityksiä eri kokoluokista tarvitaan muodostamaan konsortioita ja on kyettävä valikoimaan voittavat kumppanit sekä osaamisemme kannalta sopivimmat haut. EU tarjoaa käynnistyvällä ohjelmakaudella runsaasti rahoitusta, mutta samalla kilpailu koventuu koko ajan.

Business Tampere Oy:n tavoitteena on ollut jo jonkin aikaa vahvistaa resurssia, jonka myötä on mahdollista tunnistaa alueemme potentiaaliset yritykset ja saada niitä mukaan hakuihin. Lisäksi resurssia tarvitaan osaamisen vahvistamiseksi EU-rahoitusinstrumenteista ja kumppaneiden valinnasta. Kehitystyötä tehdään kiinteässä yhteistyössä Tampere-Pirkanmaan EU-toimiston kanssa.

Asiaa on tarpeen nyt edistää ripeästi, kun pandemiasta toipuminen on käynnissä ja rahoitusmahdollisuuksia on runsaasti tarjolla. Business Tampere Oy on rekrytoimassa EU-rahoitusasiantuntijaa, jota haetaan nyt suorahaun avulla. Toimintarahaa on varattu tulevan vuoden budjettiin, mutta rekrytoinnin saaminen käyntiin vaatii lisäresurssia.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Rantanen Teppo, Johtaja

Elinvoima- ja osaamislautakunta päättää kohdentaa 20 000 euron lisätilauksen Business Tampere Oy:lle EU-rahoitusasiantuntijan rekrytointiprosessiin.

Lisätilaus maksetaan kustannuspaikalta 154900.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Anna Lindström, Silja Yli-Hinkkala, Matti Hännikäinen ja Johanna Toivanen poistuivat kokouksesta päätöksen jälkeen.

Tiedoksi

Irene Impiö, Harri Airaksinen, Timo Antikainen, Anna-Kaisa Heinämäki

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Aleksis Kiven katu 14–16 C, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella http://www.tampere.fi/asiointi/ tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 15.45 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.