§ 9 Tampereen kaupungin osallistuminen tukimuurin rakentamisen kustannuksiin kiinteistöllä Pispalanharju 27 - toteuttamis- ja hoitosopimus

Lataa  Kuuntele 

TRE:640/10.03.00/2022

Päätöspäivämäärä

31.1.2022

Päätöksen tekijä

Johtaja, kaupunkiympäristön palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Rakennuttamispäällikkö Petri Kantola, puh 050 364 6095, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johdon assistentti Katri Naulo, puh. 040 801 6003, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Kiinteistön haltijan kanssa on käyty usean vuoden ajan neuvotteluja huonokuntoisen tukimuurin kunnostamisesta. Tukimuuri on rakennuttu arviolta 1950-luvulla oletettavasti Provastinkadun rakentamisen yhteydessä osaksi katualueelle ja osaksi tontille. Tukimuurin purun yhteydessä on todettu, että muuria on kunnostettu myöhemmin kuorivalulla. Tukimuuri on mahdollistanut kadunrakentamisen sekä toimivan tontin (tasaisuuden). Kiinteistön haltijan kanssa on neuvoteltu vanhan muurin purusta, uuden rakentamisesta, kustannusjaosta sekä kunnossapito- ja hoitovastuista. Neuvotteluissa on sovittu, että kiinteistön haltija vastaa muurin päällä olevan rakennuksen purusta ja töistä, jotka parantavat tontin sekä kiinteistön käyttöä. Muurin uudistamiseen kohdistuvat kustannukset jaetaan kustannusperiaatteella 50 %/50 %. Lisäksi uusi muuri pyritään rakentamaan täysin tontin puolelle ja myöhemmästä kunnossapidon ja hoidon vastuun ottaa kiinteistön haltija.

Kiinteistön haltija on ryhtynyt muurin rakennushankkeeseen elokuussa 2021 ja muuri on valmistunut marraskuussa 2021. Kiinteistön haltija on lähettänyt hankkeeseen liittyvät laskut sekä päiväkohtaiset raportit tehdyistä työmääristä sekä materiaalikuluista. Laskut ja raportit on tarkastettu ja vastaavat totuuden mukaisuutta.

Muurin uudelleen rakentamiseen liittyen on laadittu sopimus, missä sovittu kustannusjaosta sekä tulevista kunnossapito- ja hoitovastuista. Sopimus on päätöksen liitteenä.

Tampereen kaupungin hallintosäännön 37 §:n mukaan kaupunkiympäristön palvelualueen johtaja on toimivaltainen päättämään sopimuksen hyväksymisestä. 

Päätös

Päätöksen liitteenä oleva sopimusehdotus hyväksytään.

Korvaukset maksetaan kustannuspaikalta 111850, tili 472000.

 

Lausunnot

Lakiasioilla ei ole sopimuksen sisällöstä huomautettavaa.

 

Allekirjoitus

Johtaja Mikko Nurminen