§ 2 RECO Resilient Smart City Solutions Ecosystem -projekti

Lataa  Kuuntele 

TRE:1664/00.01.05/2021

Päätöspäivämäärä

10.1.2022

Päätöksen tekijä

Hankejohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Projektipäällikkö Ilari Rautanen (puh. 040 806 3252), ilari.rautanen@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hankekehitysjohtaja Juha Kaivonen (puh. 040 680 0179), juha.kaivonen@tampere.fi

Päätöksen perustelut

RECO-hankkeen tavoitteena on määritellä urbaaniin kestävään elämäntapaankytkeytyvän ekosysteemin visio ja tavoitteet siten, että samalla vahvistetaan ja uudistetaan kestävän kaupungistumisen ratkaisuja yhteistyössä eri koulutustasojen ja yritysten kanssa. Luoda tai tunnistaa toimiva malli innovaatioprosessin johtamiseen, jonka avulla energiainnovaatioiden ekosysteemin järjestelmällinen kasvattaminen liiketoiminnaksi on mahdollista. Käynnistää uniikki kaupunginosatasoisten kestävien ratkaisujen kansainvälinen kehitys- ja toteutusympäristö. Tuottaa käytännön ratkaisuja ja kumppanuuksia, jotka toteuttavat Hiedanrannan kaupunginosan rakentamisen tavoitetta. Hankkeessa luodaan skaalautuvia ja monistettavia toimintamalleja, jotka otetaan käyttöön laajasti eri kaupunginosien suunnittelussa ja kehittämisessä. Hanke aloittaa energialiiketoiminnan ekosysteemien kehittymisen ja toimintaa jatketaan seuraavissa Ekosysteemisopimuksen mukaisissa jatkohankkeissa.

Hyödyt:

Tutkimus- ja oppilaitoksia mukana toiminnassa 5kpl, joiden kärkiosaamiset älykaupunkihaasteiden ratkomiseen on tunnistettu ja selkeästi kuvattu Energiaekosysteemiin liittyviä yrityksiä on mukana hankkeen toiminnassa vähintään 20kpl, joista merkittävällä osalla on jo kansainvälistä liiketoimintaa tai suunnitelmia kasvaa globaaleille markkinoille  Hankkeessa luodaan myös kansalliset ja kansainväliset kumppanuudet ja yhteydet ekosysteemille. 

Tavoitteina hankkeella on seuraavat kohdat:  

Määritellä urbaaniin kestävään elämäntapaan kytkeytyvän ekosysteemin visio ja tavoitteet siten, että samalla vahvistetaan ja uudistetaan kestävän kaupungistumisen ratkaisuja yhteistyössä eri koulutasojen ja yritysten kanssa.

Luoda tai tunnistaa toimiva malli innovaatioprosessin johtamiseen, jonka avulla energiainnovaatioiden ekosysteemin järjestelmällinen kasvattaminen liiketoiminnaksi on mahdollista.

Käynnistää uniikin kaupunginosatasoisten kestävien ratkaisuiden kansainvälinen kehitys- ja toteutusympäristö

Tuottaa käytännön ratkaisuja ja kumppanuuksia, jotka toteuttavat Hiedanrannan kaupunginosan rakentamisen tavoitetta.

Strategisuus:

Hanke on osa TEMin ja Tampereen kaupungin ekosysteemisopimusta. Hanke tukee Hiedanrannan kehittymistä ja sille asetettuja tavoitteita luoda hiilinegatiivisia alueratkaisuja sekä luoda uutta liiketoimintaa energiatehokkuussektorille.

Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen toimintasäännön 4 § mukaan palveluryhmän johtaja johtaa palveluryhmänsä toimintaa ja sen organisointia ja kehittämistä.

Projektiin liittyvistä hankinnoista päättää hankejohtaja tai kehitysohjelmien talous- ja hankintavastaava.

Resilient Smart City Solutions Ecosystem RECO-projekti toteutetaan ajalla 16.03.2021 – 28.02.2022 Tampereen kaupungin Kehitysohjelmissa.

Projektin kokonaiskustannusarvio on 248 926 €, josta ulkopuolisen rahoituksen osuus on 149 356 € ja Tampereen kaupungin osuus on 72 000 €.

Rahoituksen viitekehys on Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (AKKE), Tampereen kaupungin innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimus/ Ekosysteemisopimuksen rakennukset, energia ja infra -painopiste. Projektia rahoittaa Pirkanmaan liitto ja rahoituspäätöksen dnro on PL/85/04.03.02.03.00/2021, Hakemusnumero 2021 302.  Kaupungin rahoitusosuudesta vastaa Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualue, Kehitysohjelmat -palveluryhmä, Hiedanranta -kehitysohjelma 72 000 eurolla, rahoituspäätöksen dno TRE:1664/00.01.05/2021.

Projektin toteuttamisaika on 16.03.2021 – 28.02.2022. Rahoitus on käytettävissä 28.02.2022 saakka.  

Projektin omistaja on hankejohtaja Tero Tenhunen.  Projekti toteutetaan Tampereen kaupungin Kehitysohjelmissa.  Osatoteuttajina projektissa ovat mukana Teknologian tutkimuskeskus VTT ja Tampereen korkeakoulusäätiö.

Projektipäällikkönä toimivat Tuomas Vanhanen, Ilari Rautanen ja Jaana Hanninen.

Taloushallinnon yhteyshenkilö on projektiasiantuntija Riikka Pulakka konsernihallinnon tukipalveluista ja hänen esimiehensä on palvelupäällikkö Sanna Sipilä

Projektipäälliköiden esimiehenä toimii hankejohtaja Tero Tenhunen.

Menojen ja tulojen hyväksyntäoikeus ja tilaamisoikeudet projektiin liittyvissä asioissa määrittyvät projektin omistavan yksikön tilaamisoikeuksien mukaisesti.

Projektiin liittyvien laskujen asiatarkastus kuuluu projektipäällikölle. 

Projektissa noudatetaan Tampereen kaupungin hankintaohjeistusta, taloudenhoidon konsernimääräystä ja projektiohjeistusta.

Tampereen kaupungin jättämä rahoitushakemus on Tampereen kaupungin innovaatioekosysteemisopimuksen mukainen ja sopimus on hyväksytty Tampereen kaupunginhallituksessa 18.1.2021.

 

Päätös

Resilient Smart City Solutions Ecosystem RECO-projekti toteutetaan ajalla 16.03.2021 – 28.02.2022 Tampereen kaupungin Kehitysohjelmissa.

Projektin kokonaiskustannusarvio on 248 926 €, josta ulkopuolisen rahoituksen osuus on 149 356 € ja Tampereen kaupungin osuus on 72 000 €.

Rahoituksen viitekehys on Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (AKKE), Tampereen kaupungin innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimus/ Ekosysteemisopimuksen rakennukset, energia ja infra -painopiste. Projektia rahoittaa Pirkanmaan liitto ja rahoituspäätöksen dnro on PL/85/04.03.02.03.00/2021, Hakemusnumero 2021 302.  Kaupungin rahoitusosuudesta vastaa Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualue, Kehitysohjelmat -palveluryhmä, Hiedanranta -kehitysohjelma 72 000 eurolla, rahoituspäätöksen dno TRE:1664/00.01.05/2021.

Rahoitus on käytettävissä 28.02.2022 saakka.

Projektin omistaja on hankejohtaja Tero Tenhunen.

Projektipäälliköiksi nimetään Tuomas Vanhanen, Ilari Rautanen ja Jaana Hanninen.

Projektin johtoryhmään on nimetty seuraavat tahot/henkilöt:

Tampereen kaupunki
Teppo Rantanen, johtaja, elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualue
Irene Impiö, kasvupalvelujohtaja, elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualue

Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Business Tampere
Harri Airaksinen, toimitusjohtaja
Harri Ojala, johtaja, investoinnit ja kansainvälinen toiminta

Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä
Päivi Nurminen, seutujohtaja

Pirkanmaan liitto
Jukka Alasentie, muutosjohtaja

Tampereen korkeakouluyhteisö
Pauli Kuosmanen, johtaja, innovaatiopalvelut ja kumppanuudet
Kirsi Viskari, vararehtori, TKI ja maksullinen palvelutoiminta

VTT
Erja Turunen, liiketoiminta-alueen johtaja, älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät

Pirkanmaan ELY-keskus
Mika Sievi-Korte, johtaja, elinkeinot, työvoima ja osaaminen

Projektin ohjausryhmään on nimetty:

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Tuula Mäkinen
Öörni Sanna
Heimonen Ismo
Valkokari Katri
Grönroos Eveliina

Tampereen yliopisto
Pertti Järventausta 
Matti Vilkko 
Majanne Yrjö

Tampereen kaupunki
Kaivonen Juha 
Rautanen Ilari 
Vanhanen Tuomas
Hanninen Jaana

Hiedanrannan kehitys Oy
Väliharju Reijo
Leinonen Mikko

Business Tampere
Haataja Seppo 
Maijala Merja

Tampereen ammattikorkeakoulu
Pirkko Harsia 

Pirkanmaan liitto
Niittyniemi Jaana 

 

Projektin kustannukset maksetaan kustannuspaikalta 154060 ja projektin SAP-tunnus on H1540_21_1.

 

Allekirjoitus

Hankejohtja Tero Tenhunen