§ 6 Lasten ja nuorten omaehtoisen toiminnan tukeminen vuonna 2022

Lataa  Kuuntele 

TRE:1030/12.05.00/2022

Päätöspäivämäärä

3.2.2022

Päätöksen tekijä

Johtaja, sivistyspalvelujen palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

johtava koordinaattori Päivi Niskanen,​ puh. 050 528 7368,​ etunimi. sukunimi@tampere.fi 

Lisätietoja päätöksestä

Sivistyspalvelujen palvelualueen johtaja Lauri Savisaari,​ p. 040 801 6081,​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen kaupungin sivistyspalveluiden palvelualueen palveluryhmät: liikunta ja nuoriso, perusopetus sekä varhaiskasvatus ja esiopetus jakavat yhteensä 50 000 euroa lasten ja nuorten omaehtoisen toimintaan vuonna 2022. Tällä Masseista mahiksia -toimintarahalla tuetaan lasten ja nuorten itse ideoimaa tamperelaisille lapsille ja nuorille suunnattua toimintaa. Toimintaraha jaetaan osallistavan budjetoinnin menetelmin.  

Masseista mahiksia -toimintarahasta (50 000 euroa) suunnataan

  • 20 000 euroa lasten ja nuorten vapaa-aikana tapahtuvaan toimintaan
  • 5 000 euroa lasten ja nuorten liikkumista edistävään toimintaan vapaa-ajalla
  • 20 000 euroa 1.–10.-luokkalaisten koulupäivän aikana tapahtuvaan yhteisöllistä koulupäivää tukevaan toimintaan
  • 5 000 euroa lasten päiväkotipäivän aikana tapahtuvaan yhteisällistä päiväkotipäivää tukevaan toimintaan

Masseista mahiksia -toimintarahaa jaetaan kahdessa osassa Massi-päivässä 1.2.2022 ja jatkuvassa haussa.

Lasten ja nuorten toimintarahan ensimmäinen hakuaika oli 1.-30.11.2021. Määräaikaan mennessä tuli yhteensä 55 hakemusta. Lasten ja nuorten raati valitsi 52 hakemusta esiteltäväksi Masseista mahiksia -päivään 1.2.2022. Päivän aikana 50 toimintarahaa hakenutta ryhmää esitteli ideansa lapsista ja nuorista koostuvalle raadille videoyhteydellä tai paikan päällä Nuorten kulttuurikeskus Monitoimitalo 13:ssa. Päivä huipentui Massigaala -livelähetykseen, jossa Massiraati julkaisi toimintarahan saajat. 

Raati teki päätöksen toimintarahaa saavista ryhmistä päivän aikana esityksien sekä aikaisemmin tapahtuneen virtuaalisen massijaon perusteella. Virtuaalinen massijako oli äänestys, jossa 22 luokkaa ympäri Tamperetta tutustuvat toimintarahaa hakeviin ryhmiin ja äänestävät suosikkejaan. Massiraati käsitteli saadut tulokset ja otti ne huomioon päätöksiä tehdessään. 

Yhdelle toiminnalle myönnettiin enintään 1 000 euroa. Edellytyksenä oli, että toiminnan tai tapahtuman suunnittelussa ja toteutuksessa ovat lapset ja nuoret itse mukana. Tukea myönnettiin lapsille tai nuorille järjestettävään toimintaan tai tapahtumaan, joka järjestetään vuoden 2022 aikana.

Masseista mahiksia -toimintarahan ensimmäisellä hakukierroksella jaettiin yhteensä 35 958 euroa (50 000 euroa): 

  • lasten ja nuorten vapaa-aika 6 975 euroa (20 000 euroa)
  • liikkumista edistävä toiminta 4 000 euroa (5 000 euroa) ja 
  • yhteisöllistä koulupäivää tukeva toiminta 19 983 euroa (20 000 euroa) 
  • yhteisöllistä päiväkotipäivää tukeva toiminta 5 000 euroa (5 000 euroa)

Masseista mahiksia -toimintarahaa myönnetään ensimmäisessä hakussa:

Lasten ja nuorten vapaa-aika yhteensä 6975 euroa (20 000 euroa)

Vuoreksen nuoret, Vuoreksen nuortentila, 1 000 euroa 

Tytöt, Puuha päivä, 1 000 euroa

Nemot Crew, Graffiti ja taidepaja, 1 000 euroa

Tytöt ja Epätyt, Lasten ja nuorten juhla, 975 euroa

TLMM Leaders, Laillinen mopomiitti, 1 000 euroa

Kanta-Teiskon Nuorisoseura, Seitsemän veljestä, 1 000 euroa  

Tampereen venäläinen klubi ry, Luova taidekilpailu maahanmuuttajalapsille ja -nuorille, 1 000 euroa

Lasten ja nuorten liikkumista edistävä toiminta yhteensä 4 000 euroa (5 000 euroa)

Vuoreksen gymihirmut, Vuorestalon kuntosali, 1 000 euroa

Vuoreksen fribagolffarit, Frisbeegolf, 1 000 euroa

Tampereen viittomakielisten järjestöjen yhteistyöryhmä, Vauhdikas viittomakielisten lasten ja nuorten lauantaipäivä!, 1 000 euroa

TamRoma ry, Äksön 10,  1 000 euroa

Lasten ja nuorten koulupäivän aikana tapahtuvaan toimintaan esitetyt avustukset yhteensä 19 983 euroa (20 000 euroa)

9lk valinnainen, Vuoreksen koulu, Kuplafutispäivä, 1 000 euroa

Lautapelitiimi, Vuoreksen koulu, Lautapeliturnaus, 700 euroa  

Oppilaskunnan hallitus, Lamminpään koulu, Kiekot lentoon ja pyörät pyörimään!, 990 euroa  

Lielahden Kaiku-ryhmät, Lielahden koulu, Paluu Sirkukseen!, 1 000 euroa

Oppilaskunta, Linnainmaan koulu, Ysijuhla, 1 000 euroa

Tukioppilaat, Hatanpään koulu, Jätskikoju, 500 euroa   

8 lk. oleellinen (valinnaisaine)poikien ryhmä, Etelä-Hervannan koulu, Yökoulussa, 1 000 euroa

Norssin tapahtumavastaavat, Normaalikoulu, Tapahtumien kevät, 800 euroa 

Oppilaskunta, Lielahden koulu, Lielahden koulun pakopeli, 750 euroa  

Oppilaskunnan hallitus, Sammon koulu, Sairaalakadun toimipiste, Jalkapallokisa koko koululle, lapsille ja aikuisille, 650 euroa  

OKA = Tesoman alakoulun oppilaskunnan hallitus, Tesoman koulu, Tesoman koulun kirjahyllyn mullistus, 800 euroa 

Oppilaskunnan hallitus 1-6 luokat, Kämmenniemen koulu, Toiminnalliset lautapelit, 300 euroa

Oppilaskunnan hallitus, Kämmenniemen koulu, Koulun yhteinen musiikkivideo, 1 000 euroa

Oppilaskunta, Sorilan koulutalo, Vappudisko, 592 euroa

Oppilaskunta ja vihreä lippu, Pispalan koulu, Yllätys esiintyjä, 400 euroa  

Oppilaskunta, Atalan koulu, Talvitapahtuma, 275 euroa  

Oppilaskunnan hallitus, Takriko, Koulumatka turvallisemmaksi!, 500 euroa

Oppilaskunnan hallitus, Tammelan koulu, Frisbeegolf-koreja koululle, 900 euroa

Miika ja Kuutti, Takriko, Pallokenttä kuntoon, 1 000 euroa 

Nuoret, Kaukajärven koulu, Elopelpäivä, 476 euroa  

8D, Etelä-Hervannan koulu, Ehta jalkapalloturnaus 2022, 600 euroa 

Oppilaskunnan hallitus, Terälahden koulu, Yleisurheilupäivä Ratinan stadionilla, 1 000 euroa

Oppilaskunnan hallitus, Terälahden koulu, Molskis ja loiskis!, 950 euroa  

Oppilaskunnan hallitus, Terälahden koulu, Lava vapaa!, 200 euroa  

Yläkoulun oppilaskunta, Takriko, Yläkoulun yhteisöllisyyttä lisäävät hupparit, 500 euroa  

Oppilaskunnan hallitus, Kaukajärven koulu, Esiintyjä vappu juhlaan, 300 euroa 

Alakoulun oppilaskunnan hallitus, Wivi Lönnin koulu, Iloa ja liikettä Wivi Lönniin!, 1 000 euroa

Yläkoulun oppilaskunnan hallitus, Hatanpään koulu, Pääsiäisrieha, 300 euroa 

6. luokat, Peltolammin koulu, Kutos-nurkka, 500 euroa 

Päiväkotipäivän aikana tapahtuvaan toimintaan yhteensä 5 000 euroa (5 000 euroa):

Kotkansiivet ja Siniset, Kaukajärven ja Vehmaisten päiväkodit, Talvirieha, 500 euroa

Meiramit, Kanjonin päiväkoti, Kirjastoautoleikki, 700 euroa  

Nappaset, Nahkatehtaan päiväkoti, Vappukarnevaalit, 600 euroa   

Koiviston koulun esikoululaiset, Koiviston päiväkoti, LASTEN IKIOMAT KESÄFESTIVAALIT, 350 euroa  

Kämmenniemen päiväkodin viskarit, Kämmenniemen päiväkoti, Taikapäivä, 650 euroa   

Auringonsäteet ja Kuunsirpit, Sorilan päiväkoti, Sirkus saapuu Sorilaan, 750 euroa 

Tivoliryhmä Keisarit, Veisun päiväkoti, Tivolin taikaa ja tunnelmaa Veisussa, 600 euroa   

Linnainmaan päiväkoti, Linnainmaan päiväkoti, Oma sirkus, 500 euroa  

Mintut ja Pippurit, Kanjonin päiväkoti, Teatteria meille!, 350 euroa 

 

Lasten ja nuorten toimintarahaa yhteisöllistä koulu- ja päiväkotipäivää tukevaan toimintaan  jaettiin kokonaisuudessaan ensimmäisellä hakukierroksella (yhteensä 25 000 euroa).

Masseista mahiksia -toimintarahan toinen osa eli jatkuva haku järjestetään ajalla 2.2.-30.11.2022. Jatkuvaan hakuun osoitetaan yhteensä 14 025 euroa (50 000 euroa): 

  • lasten ja nuorten vapaa-aika euroa 13 025 euroa (20 000 euroa)
  • liikkumista edistävä toiminta 1 000 euroa (5 000 euroa) 

Yhdelle toiminnalle myönnetään enintään 500 euroa. Toiminnan tai tapahtuman suunnittelussa ja toteutuksessa ovat lapset ja nuoret itse mukana. Tukea annetaan lapsille tai nuorille järjestettävään toimintaan tai tapahtumaan, joka järjestetään vuoden 2021 aikana. 

Yhteenveto myönnetyistä jatkuvan haun Masseista mahiksia -toimintarahoista tehdään kaksi kertaa vuodessa (kesäkuu ja joulukuu).

 

Päätös

Lasten ja nuorten toimintarahaa lasten ja nuorten vapaa-aikana tapahtuvaan toimintaan yhteensä 20 000 euroa maksetaan kustannuspaikalta 137329 sisäinen tilaus 26406.

Lasten ja nuorten toimintarahaa lasten ja nuorten liikkumista edistävään toimintaan maksetaan yhteensä 5 000 euroa kustannuspaikalta 137371 sisäinen tilaus 26406.

Lasten ja nuorten toimintarahaa lasten ja nuorten koulupäivän aikana tapahtuvaan toimintaan maksetaan yhteensä 20 000 euroa kustannuspaikalta 131885 sisäinen tilaus 26822.

Lasten ja nuorten toimintarahaa lasten päiväkotipäivän aikana tapahtuvaan toimintaan maksetaan yhteensä 5 000 euroa kustannuspaikalta 131012 ja sisäinen tilaus 26822.

Kaikki lasten ja nuorten toimintarahan saajat tekevät erillisen raportin toiminnasta. Lisäksi kaupungin ulkopuoliset toimijat toimittavat tilityslomakkeen aiheutuneista kuluista. Tilityslomakkeen mukaan tulee liittää kuitit vain jos maksettava summa on yli 400 euroa. Jos maksettava tuki on tätä pienempi, tulee tuen saajan säilyttää kuitit itsellään vuoden ajan tuen maksamisesta mahdollisia pistotarkistuksia varten.

Tilitys on tehtävä kuukauden kuluttua tapahtumasta.

 

Allekirjoitus

johtaja Lauri Savisaari