TRE:346/10.00.03/2022
Tampereen kaupunki omistaa tontin 837-113-198-2. Tampereen Raitiotie Oy -niminen yhtiö omistaa sähkönsyöttöaseman.
”Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 161 §:n mukaan kiinteistön omistaja ja haltija on velvollinen sallimaan yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevan johdon sijoittamisen omistamalleen tai hallitsemalleen alueelle, jollei sijoittamista muutoin voida järjestää tyydyttävästi ja kohtuullisin kustannuksin. Sama koskee johtoihin liittyviä vähäisiä laitteita, rakennelmia ja laitoksia. Mitä 161 §:ssä säädetään, koskee soveltuvin osin myös kiinteistön, yleisen alueen ja rakennuksen omistajan ja haltijan velvollisuutta sallia kiinteistölle, alueelle tai rakennukseen kiinnitettäväksi tai sijoitettavaksi valaistus-, liikenne- tai telejohtojen kiinnikkeitä, liikennemerkkejä, liikenteen ohjauslaitteita ja opasteita sekä vähäisiä katurakenteen osia (MRL 163§).”
Tampereen kaupunki ja yhtiö ovat laatineet rasitesopimuksen, millä perustetaan oikeus sijoittaa tontille 837-113-198-2 sähkönsyöttöaseman ilmanvaihtoyksikkö liitekartan mukaisesti.
Yhtiö on rasitesopimuksen omalta osaltaan allekirjoittanut.
Tampereen kaupungin tulee tontin 837-113-198-2 omistajana antaa suostumuksensa sopimukselle, jotta rasiteoikeus voidaan rekisteröidä.
Rasitesopimus on asiakirjoissa.
Asunto- ja kiinteistölautakunnan päätöksen 23.10.2019 § 144 mukaisesti asian päättää kiinteistöjohtaja kun kyse on rasitteiden perustamisesta, muuttamisesta tai poistamisesta.
Tonttia 837-113-198-2 koskeva ehdotus rasitesopimukseksi hyväksytään.