Kaupunginhallituksen konsernijaosto, kokous 25.1.2022

§ 14 Tiedoksi merkittävät asiat 

TRE:111/00.01.03/2022

Perustelut

1) Konserniyhtiöiden hallitusjäseniä on koulutettu aika ajoin omistajaohjauksen järjestämissä koulutuksissa. Koronapandemian johdosta koulutuksissa on ollut taukoa, mutta tavoitteena on jatkaa koulutuksia vuonna 2022. Konserniyhtiöt ovat myös oma-aloitteisesti kouluttaneet hallitustensa jäseniä. Kevään 2022 yhtiökokouksissa aloittaa useita uusia hallitusjäseniä, sillä konsernijaoston päätöksen mukaisesti yli 20 työntekijän yhtiöiden hallituksiin nimetään uutena jäsenenä henkilöstön edustaja. Omistajaohjaus pyrkii järjestämään heille oman räätälöidyn perehdytyskoulutuksen. Konsernijaosto käy keskustelun koulutustarpeista ja merkitsee asian tiedoksi.

2) Tilannekatsaus Tredu-Kiinteistöt Oy:n toimintaan ja talouteen (hallituksen puheenjohtaja Pekka Salminen ja toimitusjohtaja Marko Tulokas)

3) Tilannekatsaus Tampereen Vuokra-asunnot Oy:n toteuttamiin asuntokauppoihin ja investointeihin vuonna 2021 (hallituksen puheenjohtaja Jussi Eskelinen ja toimitusjohtaja Marko Salonen)

Päätösehdotus oli

Merkitään tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Konsernijaosto myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden Tredu-Kiinteistöt Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Salmiselle ja toimitusjohtaja Marko Tulokkaalle. He olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa kohdan 2) käsittelyn ajan.

Konsernijaosto myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden Tampereen Vuokra-asunnot Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jussi Eskeliselle ja toimitusjohtaja Marko Saloselle. He olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa kohdan 3) käsittelyn ajan.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)