Maahanmuuttajaneuvosto, kokous 15.2.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 4 Teemakeskustelu 

TRE:1130/00.01.03/2022

Valmistelija

  • Taverne Mari, Kansainvälisen osaamisen palveluiden johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Kansainvälisen osaamisen palveluiden johtaja Mari Taverne p. 040 801 2686

Lisätietoja päätöksestä

Kansainvälisen osaamisen palveluiden johtaja Mari Taverne p. 040 801 2686

Perustelut

Uusi pormestariohjelma

Apulaispormestari Pekka Salmi esittelee Anna-Kaisa Ikosen pormestariohjelmaa vuosille 2021–2025 Ihmisten Tampere - mahdollisuuksien kaupunki.

Tampere on aina tunnettu aikaansaamisen kaupunkina. Täällä sanat ovat muuttuneet teoksi. Kyky ja rohkeus toimia ovat osa tamperelaisuutta. Myös mutkattomuudella on Tampereella pitkät juuret. Tänne on helppo tulla, olla oma itsensä ja rakentaa tulevaisuuttaan.

Tampereen on oltava mahdollisuuksien kaupunki, joka avaa ovia kasvulle, yrittämiselle ja työpaikkojen synnylle. Se edellyttää kansainvälisyyttä, hyviä liikenneyhteyksiä ja korkeatasoista osaamista.

Tampereen on alkavalla valtuustokaudella investoitava ihmisiin. Kaupunkimme on oltava paras paikka niin kasvaa kuin ikääntyä, innostava paikka opiskella, ja viihtyisä sekä turvallinen paikka asua.

Koska uuteen valtuustokauteen joudutaan lähtemään erittäin vaikeassa taloustilanteessa eikä koronankaan varjo ole kokonaan väistynyt, tavoitteena on kyetä yhtä aikaa vaikean tilanteen hoitamiseen ja aktiiviseen tulevaisuuden rakentamiseen.

Järjestöt palvelujen tuottajana

Koordinaattori Outi Koivisto työllisyys- ja kasvupalveluista kertoo Tampereen kaupungin hankintakäytännöistä ja hankintojen periaatteista. Hän esittelee myös hankinnan, jonka valmistelussa järjestöt olivat vahvasti mukana ja toimivat palvelujen tuottajina.

Kölvi ry:n Eeva-Kaisa Leivo ja Roni Khalatyan kertovat Pakolaisnuorten tuki ry:n toiminnasta. Aluksi yhdistyksen ja Kölvi-toiminnan esittely ja lopuksi käydään läpi yhdistyksen kehittämistoiminnan eri muodot.

Kölvi-toiminnan kohderyhmänä ovat 12–25-vuotiaat pakolais- ja maahanmuuttajataustaiset pojat ja nuoret miehet. Kölvi-toiminnassa heidät nähdään tavallisina nuorina, jotka kuitenkin käyvät läpi aivan erityistä ja haasteellista elämänvaihetta. Kipupisteitä ovat maahanmuutto, murrosikä tai nuori aikuisuus sekä suomalaisen yhteiskunnan asettamat vaatimukset tai haasteet.

Kehittämistoiminnan painopisteitä ovat toimintakyky ja mielenterveys, monikulttuurinen perhetyö sekä mediakasvatus.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Taverne Mari, Kansainvälisen osaamisen palveluiden johtaja

Merkitään käyty keskustelu tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Erityisnuorisotyön suunnittelija Eeva-​Kaisa Leivo ja poikatyön johtaja Roni Khalatyan olivat asiantuntijoina paikalla kokouksessa asian käsittelyn aikana.