§ 4 Tredun tilavuokrien ja tilavuokrausohjeen vahvistaminen 1.3.2022 alkaen

Lataa  Kuuntele 

TRE:849/02.07.03/2022

Päätöspäivämäärä

23.2.2022

Päätöksen tekijä

Palvelupäällikkö, Toisen asteen koulutuspalvelut

Lisätietoja päätöksestä

Palvelupäällikkö Tuula Grönfors, etunimi.sukunimi@tampere.fi, puh. 040 137 4147

Päätöksen perustelut

Tampereen kaupungin talous- ja strategiaryhmän ohjeen mukaan tilojen käytön tehostamisen vastuu on kaikilla kaupungin yksiköillä. Yksiköt voivat tehostaa tilankäyttöään esimerkiksi nostamalla käyttöastetta, tiivistämällä toimintaa ja luopumalla selkeistä tilakokonaisuuksista, energiataloudella sekä hankkimalla vuokratuloja tiloistaan. Tampereen seudun ammattiopiston toimipisteistä on mahdollista vuokrata erilaisia tiloja normaalin koulutyön ohella, iltaisin ja viikonloppuisin.

Tampereen seudun ammattiopiston tilapäisen ulosvuokrauksen hinnastoa ja tilavuokrausohjetta on päivitetty. Vuokraustoiminnan ylläpitämiseksi on luotu uusia toimintatapoja ja toimintaa kehitetään edelleen.

Tampereen kaupungin hallintosäännössä on määrätty palvelualueiden johtajien tehtävät ja ratkaisuvalta. Palvelualueen johtaja voi siirtää toimivaltaansa kuuluvan asian viranhaltijan ratkaistavaksi. Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtaja on 10.1.2022 § 6 hyväksynyt elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen toimintasäännön tulemaan voimaan 10.1.2022. Toimintasäännön 37 §:n  mukaan Tampereen seudun ammattiopiston palvelupäällikkö päättää irtaimen omaisuuden sekä palvelujen hankinnasta, luovuttamisesta ja vuokraamisesta sekä sopimusten hyväksymisestä palvelualueen vuosisuunnitelman mukaisesti.

Päätös

Vahvistan liitteenä olevan tilapäisen ja kertaluonteisen tilavuokrauksen hinnaston ja tilavuokrausohjeen 1.3.2022 alkaen.

Allekirjoitus

Palvelupäällikkö Tuula Grönfors