§ 13 Poikkeamishakemus kiinteistölle Paasikiventie 36, Santalahti, sillan tukirakenteiden ja kevyenliikenteen yhteyden rakentaminen

TRE:1357/10.03.01/2022

Päätöspäivämäärä

22.3.2022

Päätöksen tekijä

Asemakaavapäällikkö, Kaupunkiympäristön palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Toimistoarkkitehti Merja Kinos, puh. 040 481 2571, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintoassistentti Vertti Sahala, puh. 040 737 8042, etunimi.sukunimi@tampere.fi    

Päätöksen perustelut

Poikkeamispäätös MRL 171 §:n nojalla MRL 58 § 2 momentin säädöksestä, jonka mukaan asemakaava-alueelle ei saa sijoittaa toimintoja, jotka aiheuttavat haittaa kaavassa osoitetulle muiden alueiden käytölle.

Rakennetaan raitiotiesilta, jonka tukirakenteet sekä rantaan suunniteltu kevyenliikenteen kulkuyhteys sijoittuvat hieman kaavassa niille osoitettujen sijaintien ulkopuolelle.

HAKIJA ON ANTANUT ERITYISET SYYT POIKKEAMISELLE

”Raitiotielle rakennetaan silta Pölkkylännimestä saarikaupunkiin. Silta on nimeltään Pölkkylänsilta. Sillalla on lainvoimainen vesilupa ja se sisältyy hyväksyttyyn katusuunnitelmaan. Sillan pohjoispuolella sen siipi- ja tukimuuri sekä sillan alitse kulkeva kivituhkapintainen virkistysreitti sijoittuvat asemakaavan EV-2 merkinnällä varustetulle alueelle, jossa on voimassa kaavamääräykset s-40 ja s-6.

Haetaan lupaa poiketa asemaakavan mukaisesta käyttötarkoituksesta sekä määräyksestä s-6: 

- EV2, käyttötarkoitus suojaviheralue, jolle on istutettava puustoa luonnonmetsikköä vastaavalla tavalla.

- s-6 / Alueella oleva puusto on säilytettävä siten, että olevan puuston kaataminen on sallittua vain tarpeellisena puuston hoitotoimenpiteenä, jota tulee täydentää uusintaistutuksilla. Maan kaivuu, louhinta, täyttäminen ja soranotto on kielletty.

Perustelut:

1) Suunnitelmasta on keskusteltu 1.2.2022 maakuntamuseon Adel Vadimin kanssa. Hänen mukaansa esitetyllä suunnitelmalla ei ole vaikutusta historiallisiin kohteisiin eli ei poiketa määräyksestä s-40 (alueella olevat historialliset rakenteet on säilytettävä). Kohteet on merkitty tässä hakemuksessa olevassa asemapiirustuksessa. 

2) Ratkaisu on vesilupahakemuksessa esitetyn sillan pituinen ja suuntainen, jolloin alittava mahdollinen virkistyreittiyhteys on poikkeuksessa esitetyllä sijainnilla.

3) Poikkeuksessa esitetty virkistysreittiyhteyden sijainti mahdollistaa paremman ja nykyistä maastoa myötäilevän tasauksen, joka täyttää esteettömyysvaatimukset. 

4) Kaavan mukaiseen ratkaisuun verrattuna tässä hakemuksessa esitetyllä ratkaisulla tarvitaan vähemmän louhintaa, virkistysreitti on kaavan mukaista ratkaisua esteettömämpi (pituuskaltevuus) ja ranta-alue voidaan säilyttää paremmin luonnonmukaisena. 

5) Alueelta on tehty tarvittavat puunkaadot. s-6 -määräyksen mukaisella alueella ei tarvitse tehdä puunkaatoa. Tämä käy ilmi liitteenä olevista valokuvista. Kuvissa näkyy punapäisiä merkkikeppejä, jotka ovat s-alueen raja. Niiden takaa järven puolelta ei ole kaadettu yhtään puuta, eikä siellä sellaisia olekaan. Alueella on irtonaisia oksia, koska sinne suuntaan on kaadettu puita s-alueen ulkopuolelta. Näin ollen sillan siipi- ja tukimuurin tai virkistysreitin tieltä ei tosiaan tarvitse puuta kaataa. Viimeinen laajakuva on otettu tulevan sillan kohdalta suoraan järveä kohti.”

KUULEMINEN

Naapurit on kuultu kaupungin toimesta. Hakemus on kuulutettu Aamulehdessä. Naapurit on kuultu myös rakennuslupaa varten. Naapureilla ei ollut huomautettavaa hankkeesta.

POIKKEAMINEN

Rakennuspaikka ulottuu asemakaavassa suojaviheralueeksi osoitetulle alueelle, jolle on istutettava puustoa luonnonmetsikköä vastaavalla tavalla. Suojaviheralueelle ei ole osoitettu käyttötarkoitusta sillan tukirakenteille. Kevyenliikenteen yhteyden sijainti on kaavassa etelämpänä. Rakennuspaikalla on voimassa kaavamääräys, jonka mukaan alueella oleva puusto on säilytettävä siten, että olevan puuston kaataminen on sallittua vain tarpeellisena puuston hoitotoimenpiteenä, jota tulee täydentää uusintaistutuksilla. Maan kaivuu, louhinta, täyttäminen ja soranotto on kielletty. Kaavamääräyksistä poiketen määräyksen s-6-alueelle rakennetaan sillan tukirakenteita sekä kevyenliikenteen yhteys.

Poikkeaminen voidaan erityisestä syystä myöntää, mikäli se ei MRL 171 § mukaisesti

1) aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;

2) vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista;

3) vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista; tai

4) johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

ASEMAKAAVOITUS

Rakennuspaikka sijaitsee Santalahden Pölkkylänpuistossa, joka rajautuu Näsijärveen sekä Paasikiventiehen. Alue on toistaiseksi rakentamaton, mutta voimassa olevan asemakaavan mukaisesti puiston läpi tullaan rakentamaan kaupungin keskustasta Lentävänniemeen kulkeva raitiotieyhteys. 

Alueella voimassa oleva asemakaava mahdollistaa raitiotiesillan sekä kevyenliikenteen yhteyden rakentamisen puistoon. Sillan tukirakenteiden sekä kevyenliikenteen yhteyden sijoittuminen vähäisesti niille varatun alueen ulkopuolelle ei aiheuta haittaa alueen muulle käytölle. Kaavamääräyksen mukaan alueella oleva puusto on säilytettävä siten, että olevan puuston kaataminen on sallittua vain tarpeellisena puuston

hoitotoimenpiteenä, jota tulee täydentää uusintaistutuksilla ja, että maan kaivuu, louhinta, täyttäminen ja soranotto on kielletty. Alueella, jolle uudet toiminnot sijoittuvat ei ole puustoa. Rakennustoimenpiteet eivät estä uusintaistutusten tekemistä tarvittaessa muualle puiston alueelle. Esitetyllä ratkaisulla tarvitaan vähemmän louhintaa ja virkistysreitistä saadaan nykyistä maastoa myötäilevä ratkaisu, joka täyttää esteettömyysvaatimukset. Myös ranta-alue on mahdollista säilyttää paremmin luonnonmukaisena. Hanke ei aiheuta haittaa kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle.

Alueen asemakaavatyön yhteydessä kirjattiin, että Pölkkylänniemen alueella luntoarvojen osalta arvokkaimmaksi on todettu vanha puusto. Rakennuspaikalla ei ole puustoa, joten hanke ei vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista.

Rakennuspaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä ei ole arvokkaita rakennetun kulttuuriympäristön kohteita. Asemakaavassa ranta-alueelle on osoitettu määräys ”Muu kulttuuriperintökohde. Alueella olevat historialliset rakenteet on säilytettävä. Mittavammista kohdetta koskevista suunnitelmista tulee neuvotella museoviranomaisten kanssa.” Pirkanmaan maakuntamuseon tutkijan mukaan rakennushanke ei aiheuta haittaa alueella oleville kulttuuriperintökohteille, sillä ne sijaitsevat riittävän kaukana rakennuspaikasta. Tästä huolimatta tulee varmistaa, että s-40-alueella olevia kulttuuriperintökohteita (muuri ja kiinnitysrenagas) ei rikota.

Sillan tukirakenteet sekä kevyen liikenteen yhteys ovat pieni osa kaavanmukaista ratkaisua eivätkä ne johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

Asemakaavayksikkö toteaa, että poikkeaminen asemakaavan käyttötarkoituksesta sekä maanmuokkauksen ja louhinnan kieltävästä määräyksestä (s-6) ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle eikä vaikeuta luonnon tai rakennetun ympäristön arvojen säilyttämistä koskevien tavoitteiden saavuttamista tai johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

Poikkeamisluvan myöntämisellä ei ole merkittäviä vaikutuksia yritystalouteen.

LIITTEET:

Sijaintikartta: Kartassa on esitetty rakennuspaikan sijainti ja poikkeuslupatilanne. Rakennuspaikka rajautuu koillisessa ja luoteessa Näisjärveen sekä kaakossa Paasikiventiehen. Lähialueelle on aiemmin haettu yhdeksän poikkeamislupaa jotka on hyväksytty.

Asemakaava: Tontin pääkäyttötarkoitus on suojaviheralue, jolle on istutettava puustoa luonnonmetsikköä vastaavalla tavalla. Alueella oleva puusto on säilytettävä siten, että olevan puuston kaataminen on sallittua vain tarpeellisena puuston hoitotoimenpiteenä, jota tulee täydentää uusintaistutuksilla. Maan kaivuu, louhinta, täyttäminen ja soranotto on kielletty. Muu kulttuuriperintökohde. Alueella olevat historialliset rakenteet on säilytettävä. Mittavammista kohdetta koskevista suunnitelmista tulee neuvotella museoviranomaisten kanssa. Ohjeellinen yleiselle jalankululle ja polkupyöräilylle varattu alueen osa.

Asemapiirustus: Sillan tukirakenteet ja kevyenliikenteen yhteys sijoittuvat rannan tuntumaan, Pölkkylänniemen luoteisosaan.

Lausunnot 2 kpl

Poikkeamishakemus: Liitteessä on kerrottu hankkeen, rakennuspaikan ja hakijan tiedot. 

Suunnitelmat: Liitteessä on esitetty sillan poikkileikkaus sekä tasokuva.

Valokuvat: Kuvissa on esitetty näkymiä rakennuspaikalta. Rakennuspaikalla ei ole puustoa, jota jouduttaisiin kaatamaan.

 

Päätös

Myönnetään kiinteistölle 837-601-2-272 lupa saada poiketa asemakaavan käyttötarkoituksesta sekä maanmuokkausta ja louhintaa koskevasta määräyksestä raitiotiesillan tukirakenteiden sekä kevyenliikenteen väylän rakentamiseksi hakemuksen liitteenä olevien suunnitelmien periaatteiden mukaisesti Santalahden kaupunginosassa, osoitteessa Paasikiventie 36 (Pölkkylänpuisto) sillä ehdolla,

että s-40-alueella olevia kulttuuriperintökohteita (muuri ja kiinnitysrenagas) ei rikota.

Lupa on voimassa kaksi (2) vuotta siitä, kun tämä päätös on saanut lainvoiman. Päätöstä vastaavaa rakennuslupaa on haettava luvan voimassaoloaikana.

 

Lausunnot

Hakemuksesta on pyydetty lausunto viheralueet ja hulevedet-yksiköltä sekä ympäristönsuojelulta. Pirkanmaan ELY-keskuksella ei ollut huomautettavaa.

Viheralueet ja hulevedet:

”Pölkkylänniemeen esitetty raitiotiesillan alittava jalankulku- ja pyöräilyreitti ylittää asemakaavan ohjeellisen pp-merkinnän. Reitti tulisi kulkemaan rannan tuntumassa s-6-merkinnän alueella. Asemakaavamerkintä s-6 ohjaapuuston säilyttämiseen alueella sekä kieltää maan kaivuun, louhinnan, täyttämisen ja soranoton. JK/PP-väylälle esitetty kaavasta poikkeava alue on nykytilassa puuton, joten sen rakentamisella ei aiheuta puunkaatotarvetta ja vaikutukset ympäristöön ovat vähäiset. Vihersuunnittelu puoltaa poikkeusluvan myöntämistä.”

Ympäristönsuojelu:

”Pölkkylänniemeen on esitetty raitiotiesillan alittavaa jalankulku- ja pyöräilyreittiä. Asemakaavamerkintä s-6 ohjaapuuston säilyttämiseen alueella sekä kieltää maan kaivuun, louhinnan, täyttämisen ja soranoton. Suunnitelman mukainen toiminta ei merkittävästi vaikuta s-6 alueeseen. Tukimuurien rakentaminen tulee suorittaa niin, ettei s-6 alueen arvoihin vaikuteta ja tarvittaessa tehdään korjaavia toimia kuten istutuksia.”

 

Allekirjoitus

Asemakaavapäällikö Elina Karppinen