§ 37 Tuntiopettajien siirtäminen lehtorin virkaan lukiokoulutuksessa

Lataa  Kuuntele 

TRE:1190/01.02.01/2022

Päätöspäivämäärä

25.2.2022

Päätöksen tekijä

Johtaja, elinvoiman palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Vt. lukiokoulutuksen johtaja Matti Hännikäinen, puh. 050 346 6492, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johdon assistentti Miia Anttila, puh. 040 484 3111, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 24 §:ssä todetaan, että viranhaltija voidaan siirtää toiseen virkasuhteeseen, jonka kelpoisuusvaatimukset hän täyttää ja jota voidaan pitää hänelle sopivana, jos hänen asemansa toistaiseksi otettuna tai määräaikaisena viranhaltijana ei muutu ja perusteena on toiminnan ja tehtävien uudelleenjärjestelyyn liittyvä perusteltu syy ja hänen varsinainen palkkansa ei alene tai hän on antanut siirtoon suostumuksensa taikka siirtoon on muu hyväksyttävä syy ja viranhaltija on antanut siirtoon suostumuksensa.

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärän edelleen kasvaessa esitetään kahteen lukiokoulutuksen lehtorin virkaan siirrettäväksi ilman hakumenettelyä lukiokoulutuksessa tällä hetkellä toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa olevat päätoimiset tuntiopettajat, joiden opetustuntimäärä sijoituspaikkana olevassa lukiossa on vakiintunut vähintään OVTES:ssa määritellylle vastaavan aineenopettajan opetusvelvollisuustuntimäärän tasolle. Siiroista ei aiheudu lisäkustannuksia. 

Opettajia on kuultu asiassa ja he ovat antaneet siirtoon suostumuksensa.

Hallintosäännön 51 §:n mukaan viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen kunnallisen viranhaltijalain 24 §:n nojalla päättää palvelualueella palvelualueen johtaja.

Päätös

Siirretään kunnallisesta viranhaltijalaista annetun lain 24 §:n perusteella seuraavat toistaiseksi otetut päätoimiset tuntiopettajat lukion lehtorin virkaan 1.8.2022 alkaen:

Tuomas Myllykoski, toimipiste tehtävän alkaessa Tammerkosken lukio ja Elina Syri, toimipiste tehtävän alkaessa Tampereen klassillinen lukio.

Henkilötietoja sisältävä teksti

Salassapidettävät tiedot poistettu.

Allekirjoitus

Johtaja Teppo Rantanen