§ 22 Tulojen-​ ja menojen hyvä​ksyjä​t sekä​ tilausoikeudet varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palveluryhmä​ssä

Lataa  Kuuntele 

TRE:2073/02.05.00/2022

Päätöspäivämäärä

29.3.2022

Päätöksen tekijä

Varhaiskasvatusjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Talouspäällikkö Jaana Hartman, p. 040 806 2122, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Varhaiskasvatusjohtaja Elli Rasimus, p. 050 523 7386,​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen kaupungin hallintosäännön 38 § mukaan palveluryhmän johtaja tai hänen määräämänsä hyväksyy palveluryhmän menot ja tulot.

Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palveluryhmässä menojen hyväksyjinä ja hankintojen suorittajina ja tilaajina toimivat tämän päätöksen liitteessä mainittujen vakanssien tehtäviä kulloinkin hoitavat henkilöt mukaan lukien varahenkilöt viranhaltijan ollessa estyneenä hoitamaan tehtäviään.

Delegoitua hankintavaltaa käyttävän varsinaisen viranhaltijan varahenkilönkin tulee olla virkasuhteessa, ellei juIkisen vallan käyttöön liittyvien tehtävien hoitamista ole tänä aikana annettu muulle viranhaltijalle.

Nykyiset vakanssinhoitajat on merkitty liitteessä nimikkeen perään sulkuihin, mutta vakanssinhoitajan vaihtuessa oikeus siirtyy vakanssin silloiselle haltijalle. Delegoitua päätösvaltaa ei voi delegoida edelleen.

 

.

Päätös

Varhaiskasvatusjohtajan ohella tulojen ja menojen hyväksyjät ja tilausoikeudet määrätään 24.3.2022 alkaen liitteen mukaan.

Liitteessä mainittujen vastuuhenkilöiden lisäksi tuloja ja menoja on oikeutettu hyväksymään kaikkien em. tulosyksiköiden ja tulosyksikköryhmien osalta varhaiskasvatusjohtaja.

Edellä mainittujen menojen ja tulojen hyväksyjien estyneenä ollessa menot ja tulot hyväksyy heidän varahenkilönsä.

Sivistyspalvelujen palvelualueen osalta annetaan konsernihallinnon erikseen nimetyille henkilöille (konsernijohtajan delegointipäätös) oikeus hyväksyä palvelualuetta koskevia tuloja ja menoja kun ne liittyvät tiettyihin yhteisesti käsiteltäviin menoihin kuten, kuten esim. tilausten mukaisia tilausajolaskuja, luottokortilla tehtyjä matkoihin liittyviä matkasuunnitelmalla hyväksyttyjä menoja.

Menojen ja tulojen hyväksyjien on noudatettava Tampereen kaupungin hallintosäännön ja taloudenhoidon konsernimääräyksen määräyksiä.

Tällä päätöksellä kumotaan varhaiskasvatusjohtajan päätös (23.3.2021 § 16) tulojen ja menojen hyväksyjistä ja tilausoikeuksista. 

 

Allekirjoitus

varhaiskasvatusjohtaja Elli Rasimus