§ 57 Vuoden 2021 lentopäästöjen kompensointi

Lataa  Kuuntele 

TRE:2041/02.04.03/2022

Päätöspäivämäärä

12.4.2022

Päätöksen tekijä

Konsernijohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Ympäristö- ja kehitysjohtaja Kari Kankaala, puh. 050 351 3020 ja kehittämisasiantuntija Emmi Nieminen, puh. 044 423 5136, etunimi.sukunimi@tampere.fi 

Lisätietoja päätöksestä

 Johdon assistentti Mia Helin, puh. 040 570 4065, etunimi.sukunimi@tampere.fi 

Päätöksen perustelut

Kaupunkiympäristön palvelualueen johtaja Mikko Nurminen:

Tampereen kaupunginvaltuusto on vuoden 2008 talousarviossa päättänyt, että Tampereen kaupunki ottaa käyttöön vapaaehtoisen lentomaksun työntekijöiden ja luottamushenkilöiden tekemien lentomatkojen hiilidioksidipäästöjen korvaamiseksi, ja että avustuskohteista päätetään vuosittain.

Vuonna 2021 Tampereen kaupungin työntekijät ja luottamushenkilöt lensivät noin 350 000 kilometriä. Lentomäärä laski yhä entisestään edellisvuodesta ja oli noin 11 prosenttia koronapandemiaa edeltävistä lentokilometreistä. Lennoista aiheutui 50 tonnin hiilidioksidipäästöt.

Vuoden 2021 lentopäästöt kompensoidaan Puro.earth-sertifioidun vapaaehtoiseen päästökauppaan kuuluvan maatalouden hiilinielua edistävän kotimaisen hankkeen kautta. Kompensointi ostetaan Nordic Offset -palvelusta.

Rahoitettavassa hankkeessa metsäteollisuuden sivuvirroista jalostettuja Soildfood Oy:n maanparannuskuituja kierrätetään maataloudessa käytettäviksi. Kierrätysraaka-aineen sisältämää hiiltä sitoutuu maanparannuskuitujen ansiosta takaisin maahan pitkäaikaisesti sen sijaan, että se poltettaisiin energiantuotannossa ja hiili siirtyisi ilmakehään. Lisäksi maanparannuskuidut parantavat pellon tuottavuutta, vähentävät pellolta vesistöihin päätyvää ravinnehuuhtoutumaa sekä ruokkivat maaperämikrobistoa, ja täten parantavat pellon elinvoimaa ja biodiversiteettiä.

Valittu kompensointitapa takaa sen, että yksi ostettu hiilidioksiditonni lisää hiilinieluja yhden hiilidioksiditonnin verran.

Vuoden 2021 lentopäästöjen kompensointi edellä kuvatulla tavalla maksaa 50,00 euroa kompensoitavaa hiilidioksiditonnia kohden eli yhteensä 2 600,00 euroa (+ alv 24 %).

Hallintosäännön 36 § 31)-kohdan mukaan konsernijohtaja päättää sopimusten hyväksymisestä, ellei muualla toisin määrätä.

Päätös

Tampereen kaupungin työntekijöiden ja luottamushenkilöiden vuoden 2021 lentopäästöt kompensoidaan Puro.earth-sertifioidun vapaaehtoiseen päästökauppaan kuuluvan maatalouden hiilinielua edistävän kotimaisen hankkeen kautta. Kompensointi ostetaan Nordic Offset -palvelusta. Kompensointi maksaa 2 600,00 euroa (+ alv 24 %).

Lentomaksu maksetaan konsernihallinnon kustannuspaikalta 113003, Avustukset, maksuosuudet, sisäinen tilaus 25573, Vapaaehtoinen lentomaksu.

Ympäristö- ja kehitysjohtaja valtuutetaan allekirjoittamaan sopimus muuten parhaaksi katsomillaan ehdoilla.

Lausunnot

Talousjohtaja Jukka Männikkö:
Vapaaehtoiseen lentomaksuun on varauduttu konsernihallinnon vuoden 2022 vuosisuunnitelmassa.

Allekirjoitus

Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala