§ 89 Takaisinsaantivaatimus liukastumisesta Karhunkatu 61 jalkakäytävällä

Lataa  Kuuntele 

TRE:2064/03.07.01/2022

Päätöspäivämäärä

6.5.2022

Päätöksen tekijä

Rakennuttamisjohtaja, Kaupunkiympäristön palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Hallintosuunnittelija Patrick Hanska, puh. 041 730 4437, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen, puh. 040 506 8600, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Vakuutusyhtiö Pohjola Oy on esittänyt takaisinsaantivaatimuksen kaatumisesta Karhunkatu 61 jalkakäytävällä 20.12.2021 kello 5.25. Takaisisaantivaatimus on suuruudeltaan 1140,55 euroa.

Vakuutusyhtiö Pohjola Oy perustelee vaatimustaan väylän puutteellisella hoidolla.

Vahingonkorvauslain mukaan, vahingon on velvollinen korvaamaan se, joka tahallaan tai tuottamuksellaan on aiheuttanut vahingon. Tuottamus edellyttää Tampereen kaupungin taholta virhettä tai laiminlyöntiä. Jos kyseessä on tapaturma, aiheutunut vahinko jää vahingonkärsijän kannettavaksi.

Urakoitsijan selvityksessä, Gps-tietojen mukaan kyseisellä kohdalla oli suoritettu liukkauden torjuntaa 16.12.2021 kevyen liikenteen väylän osalta klo 8.23 ja samaisella kohdalla on suoritettu ajoratojen liukkauden torjuntaa 16.12.2021 kello 12.13. Säätietojen mukaan lumisadetta on ollut liukkauden torjunnan ja tapahtuman välisenä aikana yksi senttimetri, joka ei ole tehnyt liukkauden torjuntaa tehottomaksi.

Talvikunnossapidossa kaikkien huollettavien alueiden kaikki liukkaudet on mahdotonta täysin poistaa, vaikka kunnossapidossa saavutetaankin lain edellyttämä tyydyttävä kunto. Jalankulkijalle tai muulle kadun käyttäjälle kuten polkupyöräilijälle jää aina velvollisuus huolelliseen ja varovaiseen toimimiseen mahdollisen vahingon välttämiseksi.

Kaupunki on suorittanut jalkakäytävän kunnossapidon lain ja muun ohjeistuksen mukaan, eikä vahingonkorvauslain mukaista tuottamusta ole, joten takaisinsaantivaatimus tulee hylätä perusteettomana.

 

Sovelletut säännökset:

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §.

 

Toimivalta:

Rakennuttamisjohtaja päättää alle 50 000,00 euron vahingonkorvausten myöntämisestä (Hallintosääntö 37 §, kappale kaksi, kohta 10 sekä Kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasääntö 28.2.2022 § 39).

Päätös

Takaisinsaantivaatimus hylätään.

Henkilötietoja sisältävä teksti

Salassapidettävät tiedot poistettu.

Allekirjoitus

Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen