§ 66 Opetusjohtajan viran täyttäminen sivistyspalvelujen palvelualueen perusopetuksen palveluryhmässä

Lataa  Kuuntele 

TRE:1837/01.02.01/2022

Päätöspäivämäärä

2.5.2022

Päätöksen tekijä

Konsernijohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Johtaja Lauri Savisaari, puh. 040 801 6081, etunimi.sukunimi@tampere.fi 

Lisätietoja päätöksestä

Johdon assistentti Mia Helin, puh. 040 570 4065, etunimi.sukunimi@tampere.fi 

Päätöksen perustelut

Sivistyspalvelujen palvelualueen johtaja Lauri Savisaari:

Opetusjohtaja toimii vastuulleen määritellyn koulupoluista muodostuvan tiimin johtajana ja rehtoreiden esihenkilönä ja vastaa koulupolkunsa strategisten tavoitteiden jalkauttamisesta. Opetusjohtaja myös vastaa osaltaan muun muassa perusopetuksen kaupunkitasoisesta kehittämisestä ja perusopetuksen laadun toteutumisesta.

Opetusjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto ja lisäksi edellytetään kokemusta oppilaitosjohtamisesta. Eduksi katsotaan muu johtamiskokemus ja hyvä englannin kielen taito.

Tampereen kaupungin sivistyspalvelujen palvelualueella perusopetuksen palveluryhmässä on ollut haettavana opetusjohtajan virka 28.2. - 14.3.2022. Virka on ollut haettavana näissä ilmoituskanavissa: Aamulehti 6.3.2022, Twitter, LinkedIn, Oikotie, Facebook, TE-toimisto, Kuntarekry (hakuavain TRE-01-3053-21), Tampere.fi. Opetusjohtajan virkaa haki määräajassa kymmenen (10) henkilöä, joista kymmenen (10) täytti viran kelpoisuusehdot.

Palvelualeen johtaja, perusopetusjohtaja ja sivistyspalvelujen henkilöstöhallinnon erikoissuunnittelija haastattelivat viisi hakijaa ja kolme heistä eteni soveltuvuusarviointeihin.

Kun otetaan huomioon koulutukseen ja kokemukseen liittyvien asioiden lisäksi haastattelussa saatu vaikutelma ja laadittu arvio soveltuvuudesta tehtävään, on hakijoista kasvatustieteen maisteri Ulla Ojalammi virkaan soveltuvin.

Tiedot palvelussuhteen alkaessa
Toimintayksikkö: Sivistyspalvelujen palvelualue, perusopetuksen palveluryhmä
Vakanssinumero: 50109779
Tehtävänimike: Opetusjohtaja
Asema: Johtava
Esimies: Perusopetusjohtaja
Virkaehtosopimus: Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus
Hinnoittelu: 99TAE020
Esimiesasema: Kyllä
Työaikamuoto: Ei työaikalain piirissä (järjestelmämerkintöjä varten: toimistotyöaika)
Palkkakustannukset: Maksetaan tililtä 401100,​ kustannuspaikalta 131885.

Valittu henkilö on merkitty henkilöstöhallinnon henkilörekisteriin. Rekisteriä koskeva tietosuojaseloste sekä tiedote rekisteröidyn oikeuksista ovat nähtävissä Tampereen kaupungin internetsivuilla.

Laissa kunnallisesta viranhaltijasta 2. luvun 7 §:ssä määrätään terveydentilaa koskevan selvityksen antamisesta

Tampereen kaupungin hallintosäännön 36 §:n 3-kohdan mukaan konsernijohtaja päättää johtavassa asemassa olevien ottamisesta.

Päätös

Kasvatustieteen maisteri Ulla Ojalammi otetaan sivistyspalvelujen palvelualueen perusopetuksen palveluryhmän opetusjohtajan vakituiseen virkaan. Virkasuhde alkaa 1.8.2022.

Ulla Ojalammilta ei vaadita selvitystä terveydentilasta, koska virkaan valittu on ollut Tampereen kaupungin virkasuhteessa ja on jo aikaisemmin esittänyt selvityksen terveydentilastaan.

Henkilötietoja sisältävä teksti

Salassapidettävät tiedot poistettu.

Allekirjoitus

Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala