§ 22 Poikkeamishakemus kiinteistölle 837- 585-4-182, Arvionkatu 4, Lahdesjärvi, pysäköintialueen rakentaminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:2920/10.03.01/2022

Päätöspäivämäärä

25.5.2022

Päätöksen tekijä

Asemakaavapäällikkö, Kaupunkiympäristön palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Toimistoarkkitehti Merja Kinos, puh. 040 481 2571, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintoassistentti Vertti Sahala, puh. 040 737 8042, etunimi.sukunimi@tampere.fi    

Päätöksen perustelut

Poikkeamispäätös MRL 171 §:n nojalla MRL 58 § 2 momentin säädöksestä, jonka mukaan asemakaava-alueelle ei saa sijoittaa toimintoja, jotka aiheuttavat haittaa kaavassa osoitetulle muiden alueiden käytölle.

Asemakaavan mukaiselle luonnonmukaisena säilytettävälle tontin osalle, jota on hoidettava niin, että maiseman luonne ei olennaisesti muutu, rakennetaan pysäköintialue.

HAKIJA ON ANTANUT ERITYISET SYYT POIKKEAMISELLE

”Haetaan poikkeuslupaa pysäköintialueen laajentamiselle. Nykyistä pysäköintialuetta on tarve laajentaa tehtaan toimintojen ja tuotannon kasvaessa ja liikennemäärän lisääntyessä. Tontin omistusoikeuden siirtymisestä on sovittu kaupungin virkamiesten kanssa.

Haetaan lupaa maansiirtotöille S1-merkityllä alueella. Puretaan kumpare ja tehdään siitä pysäköintialuetta. Alueen liikennemäärien kasvu tarvitsee lisää pysäköintitilaa. Kiinteistön toiminta on kehittynyt rakennuksen valmistumisen jälkeen ja tuotantoteho on parantunut, jolloin liikennemäärä tontilla on kasvanut. Rakennuksen laajentaminen on myös harkinnassa, jolloin uusi liikennealue ja pysäköintitila mahdollistaisi myös rakennuksen laajentamisen. Myös asiakkaiden ja työntekijöiden määrä on kasvussa ja tarvitaan lisää tilaa. Ratkaisu on haettu yhdessä kaupungin viranomaisten kanssa ja se on välttämätön liiketoiminnan jatkumisen kannalta.”

KUULEMINEN

Naapurit on kuultu hakijan ja kaupungin toimesta. Naapureilla ei ollut huomautettavaa hankkeesta.

POIKKEAMINEN

Rakennuspaikka on asemakaavassa osoitettu luonnonmukaisena säilytettäväksi tontin osaksi, jota on hoidettava niin, että maiseman luonne ei olennaisesti muutu. Siitä poiketen paikalle rakennetaan pysäköintialuetta.

Rakennuspaikalle ei ole osoitettu käyttötarkoitusta pysäköintialueelle.

Poikkeaminen voidaan erityisestä syystä myöntää, mikäli se ei MRL 171 § mukaisesti

1) aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;

2) vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista;

3) vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista; tai

4) johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

ASEMAKAAVOITUS

Rakennuspaikka sijaitsee Lahdesjärven teollisuusalueella, rajautuen koillisessa, kaakossa ja luoteessa teollisuustontteihin ja lounaassa puistoon. Se sijaitsee osittain 110 kV Kangasala-Multisilta sähkölinjan alla.

Asemakaavassa kiinteistö on osoitettu teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeksi. Rakennuspaikka on osoitettu luonnonmukaisena säilytettäväksi tontin osaksi, jota on hoidettava niin, että maiseman luonne ei olennaisesti muutu. Tontilta tulevat hulevedet tulee viivyttää tontilla tai muulla alueella viivytysrakentein ja johtaa purkupaikkaan viranomaisen hyväksymän erillissuunnitelman mukaan. Viivytysrakenteiden mitoitustilavuutena on suluissa mainittu kuutiometrimäärä jokaista sataa tontille rakennettujen kattojen ja muiden vettäläpäisemättömien pintojen neliömetrimäärää kohden. Tontilta tulevista hulevesistä, puhtaita kattovesiä lukuun ottamatta, on erotettava öljy ja hiekka. Öljyn- ja hiekanerotusjärjestelmä tulee varustaa näytteenottokaivolla. Viivytysrakenteiden tulee tyhjentyä 12 tunnin kuluessa täyttymisestään ja niissä tulee olla suunniteltu ylivuoto. Alueen rakentamiseen tarvitaan sopimus johtoalueen käyttöoikeuden haltijan kanssa.

Asemakaavaa varten on laadittu hulevesiselvitys, jonka mukaan rakennuspaikan eteläreunassa, Fingridin 110kV voimajohdon läheisyydessä kulkee alueen päävedenjakaja, joten valtaosa rakennuspaikasta sijoittuu Härmälänojan valuma-alueeseen, kaakkoisosa sijoittuu Höytämöjärven valuma-alueeseen. Alueen eteläpuolella sijaitseva Leppästensuo on Lahdesjärvi-Lakalaivan maisema- ja ympäristöselvityksen mukaan metsäluonnolle arvokas elinympäristö, joka luetaan täten myös avainbiotooppikohteeksi. Karukkokankaiden ympäröimä räme on aikoinaan ojitettu, mutta alue on myöhemmin palautunut kosteammaksi ojien rahkasammaloiduttua umpeen. Leppästensuo ei ole metsälain mukainen erityiskohde, mutta on maisemallisesti hieno ja kantakaupungin alueella harvinainen biotooppi. Alueen kosteusolosuhteet eivät saa muuttua läheisten alueiden rakentamisesta johtuen.

Viranomaisella hyväksytettävässä hulevesiselvityksessä ja -suunnitelmassa huomioidaan hulevesien johtaminen niin, että Leppästensuon kosteusolosuhteet eivät muutu eikä poikkeamisluvalla vaikeuteta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista eikä siten aiheuteta haittaa kaavan toteuttamiselle.

Rakennuspaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä ei ole arvokkaita rakennetun ympäristön kohteita.

Pysäköintialueen rakentaminen ei johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen. 

Pysäköintialueen sijainti sähkölinjan alla asettaa Fingrid Oy:n antaman lausunnon mukaisia rajoituksia alueen rakentamiselle ja käytölle. Lisäksi johtoalueen käytöstä tulee tehdä erillinen sopimus. Sopimuksen tulee olla allekirjoitettu ennen pysäköintialueen rakentamisen aloittamista. Voimajohtopylväiden ympärille mahdollisesti rakennettavista kaiteista aiheutuvista kustannuksista vastaa pysäköintialueen omistaja.

Asemakaavayksikkö toteaa, että poikkeaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle eikä vaikeuta luonnon tai rakennetun ympäristön arvojen säilyttämistä koskevien tavoitteiden saavuttamista tai johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

Poikkeamisluvan myöntämisellä on positiivisia vaikutuksia yritystalouteen, sillä pysäköintialueen uusi sijainti mahdollistaa yritystoiminnan kasvaessa Arvionkatu 4:ssä sijaitsevan rakennuksen tarkoituksenmukaisen laajentamisen.

LIITTEET:

Sijaintikartta: Kartassa on esitetty rakennuspaikan sijainti ja poikkeuslupatilanne. Rakennuspaikka sijaitsee Lahdesjärven teollisuusalueella, rajautuen koillisessa, kaakossa ja luoteessa teollisuustontteihin ja lounaassa puistoon. Lähialueelle on aiemmin haettu 10 poikkeamislupaa, jotka on hyväksytty.

Asemakaava: Asemakaavassa kiinteistö on osoitettu teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeksi. Rakennuspaikka on osoitettu luonnonmukaisena säilytettäväksi tontin osaksi, jota on hoidettava niin, että maiseman luonne ei olennaisesti muutu. Tontilta tulevat hulevedet tulee viivyttää tontilla tai muulla alueella viivytysrakentein ja johtaa purkupaikkaan viranomaisen hyväksymän erillissuunnitelman mukaan. Viivytysrakenteiden mitoitustilavuutena on suluissa mainittu kuutiometrimäärä jokaista sataa tontille rakennettujen kattojen ja muiden vettäläpäisemättömien pintojen neliömetrimäärää kohden. Tontilta tulevista hulevesistä, puhtaita kattovesiä lukuun ottamatta, on erotettava öljy ja hiekka. Öljyn- ja hiekanerotusjärjestelmä tulee varustaa näytteenottokaivolla. Viivytysrakenteiden tulee tyhjentyä 12 tunnin kuluessa täyttymisestään ja niissä tulee olla suunniteltu ylivuoto.

Asemakaavan 8403 hulevesiselvityksen ja -suunnitelman päivitys

Lausunnot

Poikkeamishakemus: Liitteessä on kerrottu hankkeen, rakennuspaikan ja hakijan tiedot. Henkilötietoja sisältävän liitteen verkkojulkisuutta on rajattu.

Suunnitelmat: Pysäköintialue sijoittuu osittain sähkölinjan alle, Arvionkatu 4:ssä olevan rakennuksen eteläpuolelle. Pysäköintialueen reunassa on penger estämässä hulevesien valumisen kaakkoon.

 

Päätös

Myönnetään kiinteistölle 837- 585-4-182 lupa saada poiketa käyttötarkoituksesta ja luonnonmukaisena säilytettävästä tontin osasta pysäköintialueen rakentamiseksi hakemuksen liitteenä olevien suunnitelmien periaatteiden mukaisesti Lahdesjärven kaupunginosassa, osoitteessa Arvionkatu 4 sillä ehdolla,

että tontilta tulevat hulevedet viivytetään tontilla tai muulla alueella viivytysrakentein ja johdetaan purkupaikkaan viranomaisen hyväksymän erillissuunnitelman mukaan. Viivytysrakenteiden mitoitustilavuutena on 3 m3 jokaista sataa tontille rakennettujen kattojen ja muiden vettäläpäisemättömien pintojen neliömetrimäärää kohden. Tontilta tulevista hulevesistä, puhtaita kattovesiä lukuun ottamatta, on erotettava öljy ja hiekka. Öljyn- ja hiekanerotusjärjestelmä tulee varustaa näytteenottokaivolla. Viivytysrakenteiden tulee tyhjentyä 12 tunnin kuluessa täyttymisestään ja niissä tulee olla suunniteltu ylivuoto,

että hulevesien käsittelyssä ja johtamisessa noudatetaan FCG:n selvityksessä (Asemakaavan nro 8403 hulevesiselvityksen ja – suunnitelman päivitys, 25.5.2021) esitettyjä pääperiaatteita,

että Leppästensuon vesitasapainon säilyminen turvataan. Suon vesien purkautuminen hankealueen suuntaan tulee estää vettä läpäisemättömällä rakenteella. Rakenteen tulee vastaavasti osaltaan estää myös hankealueen hulevesien johtuminen suolle. Rakenteen tulee olla riittävä myös mahdollisissa hulevesijärjestelmän ylivuoto- ja tulvatilanteissa,

että rakentamisen aikaisten hulevesien hallintaan ja käsittelyyn kiinnitetään erityistä huomiota. Rakentamisen aikana muodostuvia vesiä ei saa johtaa tai johtua Leppästensuolle. Leppästensuon vesitasapaino tulee turvata myös rakentamisen aikana,

että rakennuslupahakemukseen liitetään asiantuntijan laatima hulevesisuunnitelma, josta pyydetään ympäristönsuojeluyksikön lausunto. Hulevesisuunnitelmaan on sisällytettävä myös rakennusaikaisten hulevesien käsittelyn suunnitelma,

että pysäköintialueen suunnittelussa ja rakentamisessa otetaan kaikilta osin huomioon Fingrid Oy:n lausunnossa esitetyt asiat, 

että johtoalueen käytöstä tehdään erillinen sopimus, johon Fingrid Oy:n antama lausunto tulee liitteeksi. Sopimuksen tulee olla allekirjoitettu ennen pysäköintialueen rakentamisen aloittamista. Lausunnon liitteenä olevan sopimusluonnoksen hyväksymisestä tulee ilmoittaa sekä lähettää sopijaosapuolen tiedot sähköpostilla osoitteeseen risteamalausunnot@fingrid.fi. Sähköpostiviestissä on viitattava Fingrid:n lausunnon arkistointitunnukseen AE-1064-8-58, ja

että pysäköintialueen omistaja vastaa voimajohtopylvään ympärille tarvittaessa rakennetavista kaiteista aiheutuvista kustannuksista.  

Lupa on voimassa kaksi (2) vuotta siitä, kun tämä päätös on saanut lainvoiman. Päätöstä vastaavaa rakennuslupaa on haettava luvan voimassaoloaikana.

 

Lausunnot

Hakemuksesta on saatu lausunto ympäristönsuojelulta sekä Fingrid Oy:ltä. 

Ympäristönsuojelu mm.:

”Hulevesien käsittelyssä ja johtamisessa on noudatettava FCG:n selvityksessä (Asemakaavan nro 8403 hulevesiselvityksen ja – suunnitelman päivitys, 25.5.2021) esitettyjä pääperiaatteita. Hulevesiä ei mm. saa johtaa Leppästensuolle. Rakennuslupahakemukseen tulee liittää asiantuntijan laatima hulevesisuunnitelma, josta on pyydettävä ympäristönsuojeluyksikön lausunto. Hulevesisuunnitelmaan on sisällytettävä myös rakennusaikaisten hulevesien käsittelyn suunnitelma.”

Fingrid Oy:n lausunto liitteenä.

 

Allekirjoitus

Asemakaavapäällikkö Elina Karppinen