§ 45 Osallistuminen Hervannan pohjoisakselin rakennusurakan hankintaan

Lataa  Kuuntele 

TRE:3110/02.07.01/2022

Päätöspäivämäärä

6.5.2022

Päätöksen tekijä

Toimitusjohtaja, Tampereen Vesi

Valmistelijan yhteystiedot

Verkostojohtaja Pekka Laakkonen, puh. 050 552 6267, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Toimitusjohtaja Petri Jokela, puh. 040 556 0604, etunimi. sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Yhteistyösopimus koskee aiempaa päätöstä ”Hervannan pohjoisakselin asemakaavaan liittyvien katusuunnitelmien Hervannan kaupunginosassa, TRE:6373/10.03.02/2021”.  Hanke toteutetaan laadittujen rakennussuunnitelmien perusteella. Yhteistyösopimus määrittelee toteuttamisesta aiheutuvien rakennuttamis- ja rakentamiskustannusten kustannus- ja vastuujakoa sopimusosapuolten välillä. Hankekohtainen yhteistyösopimus perustuu Tampereen kaupungin ja konsernin laitosten ja yhtiöiden keskinäiseen yhteistoimintasopimukseen infrahankkeissa (versio 1.4.2019).

Urakan rakennuskustannukset jaetaan suunnitelman määräluettelon mukaisesti kullekin tilaajalle. Kukin osapuoli vastaa oman urakkaosakokonaisuuteen kohdistuvista lisä- ja muutostyökustannuksista.

Tampereen Kaupunki kilpailuttaa hankkeen. Hanke sisältyy Tampereen Veden vuoden 2022 vuosisuunnitelmaan.

 

 

Päätös

Tampereen Vesi valtuuttaa Tampereen Kaupungin kilpailuttamaan ja tekemään hankintapäätöksen Hervannan pohjoisakselin -​nimetyn rakennusurakan osalta.

Urakkasopimusvaiheessa ja urakan aikana Tampereen kaupunki, Tampereen Sähkölaitos, Tampereen Sähköverkko ja ​ Tampereen Vesi Liikelaitos toimivat urakan tilaajina ja urakkasopimuksen allekirjoittajina. Hankinnan ennakoitu arvon osuus Tampereen Vedelle on 400 000 euroa.

Tampereen Veden toimitusjohtaja valtuutetaan hyväksymään ja allekirjoittamaan sopimus. 

Allekirjoitus

Toimitusjohtaja Petri Jokela