§ 82 Tampereen kaupungin osallistuminen ACCAC Next Generation Festival 2023 tukemiseen ja tapahtumaa koskevan sopimuksen hyväksyminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:4077/12.03.03/2022

Päätöspäivämäärä

2.6.2022

Päätöksen tekijä

Konsernijohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Kilpailukykyjohtaja Anna-Kaisa Heinämäki, puh. 040 639 7701, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johdon assistentti Mia Helin, puh. 040 570 4065, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtaja Teppo Rantanen:

Tampereen kaupunki on läpi vuosikymmenten ollut aktiivinen partneri erilaisissa kansallisissa ja kansainvälisissä urheilu- ja kulttuuritapahtumissa. Tampereen kaupungin tavoitteena on kansainvälisen tason tapahtumien ja kulttuurin keskittymä, jossa elämysten äärelle houkutellaan ympäri vuoden. Kaupunki toimii aktiivisesti vahvistaakseen ja kansainvälistääkseen tapahtumatarjontaa ja tavoittelee Tampereelle lisää suurtapahtumia.

ACCAC Next Generation Festival on kansainvälinen tapahtumakokonaisuus, joka taiteen ja kulttuurin avulla edistää yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta erityisesti lasten ja nuorten parissa. Tapahtuma järjestetään Tampereella huhtikuussa 2023. Pääohjelma sisältää esityksiä ja ohjelmaa ympäri maailmaa musiikista, tanssista, visuaalisesta taiteesta ja teatterista lähtien niin ammattitaiteilijoiden kuin harrastelijoiden toteuttamana. Lapset ja nuoret nousevat aktiiviseen rooliin kaikissa tapahtuman järjestelyissä, työskennellen yhdessä ACCAC Finlandin tuotantotiimin kanssa. Viihteen ja taiteen lisäksi ACCAC Next Generation Festival pitää sisällään kongressin, jonka sisältöön, puhujiin ja kutsuvieraisiin vaikuttavat lasten ja nuorten omat toiveet ja tarpeet. Hankkeen tavoitteena on nostaa nuorten ääni kuuluviin, vahvistaa vaikuttamistaitoja, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta sekä kasvattaa taitoja saavutettavuuden osa-alueilla ja luoda nuorille mahdollisuuksia kansainvälisiin kontakteihin.

Tapahtuman järjestäjä Esteetön taide ja kulttuuri ry on partnerina myös Erasmus+ Open Minds -hankkeessa, jossa rakennetaan eurooppalaista ohjelmaa kokonaisvaltaisen nuorten yhdenvertaisuuden toteutumiseksi.

Tapahtuman järjestää Esteetön taide ja kulttuuri ry, joka on osa kansainvälistä ACCAC-verkostoa (Accessible Arts and Culture). Tampereen kaupunki ja Esteetön taide ja kulttuuri ry solmivat sopimuksen kaupungin kokonaistuesta tapahtumalle. Sopimus on salainen viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 § 1 mom. 17 kohdan perusteella.

Sopimusta laadittaessa on arvioitu EU:n valtiontukisääntöjen vaikutusta sopimuksen sisältöön. Arvioinnin perusteella on todettu, että kaupungin tukea tapahtumalle ei lueta valtiontueksi, koska tuensaajan ei katsota olevan yritys EU:n kilpailuoikeuden merkityksessä eikä tapahtumassa ei ole kyse taloudellisesta toiminnasta tai kilpailua vääristävästä toiminnasta. Esteetön taide ja kulttuuri ry:n tavoitteena on parantaa saavutettavuutta Suomen kulttuuri- ja tapahtumakentässä ja edistää kaikkien ihmisten tasavertaista osallistumista kulttuuririentoihin ja tapahtumiin. Tapahtuma järjestetään vapaaehtoisvoimin tavoitteena järjestää esteetön ja yhdenvertainen tapahtuma.

Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii tapahtumajohtaja, jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Perttu Pesä. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle. Sopimuksen mukaisen yhteistyön käytännön tahoina kaupungin vastuiden osalta toimivat elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen vetovoiman ja edunvalvonnan palveluryhmän tapahtumapalvelut.

Konsernihallinnon vuoden 2022 palvelu- ja vuosisuunnitelmassa suurtapahtumien budjetissa on varattu määräraha uusille tapahtumille, joille ei budjettivalmistelun yhteydessä erikseen ollut budjetoitu määrärahaa. ACCAC Next Generation Festivalin tukemiseen voidaan osallistua suurtapahtumabudjetin rajoissa.

Tampereen kaupunki tavoittelee tapahtumilla mm. yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin lisääntymistä, kaupungin imagon ja tunnettavuuden vahvistumista sekä elinkeinojen ja aluetalouden kasvua. Urheilun ja kulttuurin suurtapahtumien hankintaa ja tukemista koordinoi pormestarin nimeämä suurtapahtumatyöryhmä. Tapahtumia haettaessa ja tuettaessa arvioidaan niiden vaikutuksia ja riskejä aluetalouteen, Tampereen imagoon, ja alueen yhteisöllisyyteen tapahtumatoiminnan suuntaviivojen mukaisesti. Kaupunki toimii yhteistyökumppanina ja harkinnanvaraisesti myöntää tukia kaupunkiin haettaville kansainvälisille ja kansallisille suurtapahtumille tai muilla tavoin merkittäville tapahtumille, joiden nähdään tukevan kaupungin strategisia tavoitteita. Yhteistyö- ja tukihakemukset käsittelee suurtapahtumatyöryhmä.

Hallintosäännön 36 §:n 31)-kohdan mukaan konsernijohtaja päättää sopimusten hyväksymisestä, ellei muualla toisin määrätä.

Päätös

Tampereen kaupunki osallistuu Tampereella huhtikuussa 2023 järjestettävän ACCAC Next Generation Festivalin tukemiseen sopimuksessa määritellyin ehdoin.

Tampereen kaupungin ja Esteetön taide ja kulttuuri ry:n välinen sopimus hyväksytään. Sopimus sitoo kaupunkia vasta, kun päätös on saanut lainvoiman.

Sopimuksen vastuuhenkilöksi nimetään tapahtumajohtaja Perttu Pesä.

Tapahtumasta aiheutuvat, sopimuksessa mainitut kustannukset maksetaan kustannuspaikalta 113002, Suurtapahtumat.

Lausunnot

Lakimies Janne Kytö:
Lakiyksiköllä ei huomautettavaa.

Talousjohtaja Jukka Männikkö:
Tapahtuman tukemiseen voidaan osallistua konsernihallinnon vuoden 2022 palvelu- ja vuosisuunnitelman rajoissa. Tampereen kaupungin vuoden 2023 talousarviosuunnittelussa esitetään varauduttavan tapahtuman tukemisesta aiheutuviin kustannuksiin.

Allekirjoitus

Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala