§ 64 Hakametsä Sport Campus alueen valaistuksen yleissuunnitelman tilaaminen Despro Oy:ltä

Lataa  Kuuntele 

TRE:4366/02.07.01/2022

Päätöspäivämäärä

8.6.2022

Päätöksen tekijä

Hankejohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Hankekehityspäällikkö Markus Joonas, puh. +358503450705 ja talous- ja hankintavastaava Pekka Ranta, puh. +358505646637, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hankejohtaja Tero Tenhunen, puh. +358505402860, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Hakametsä Sport Campus -alueen suunnittelu ja kehitys etenevät kohti asemakaavoituksen luonnosvaihetta. Alue on kokonaisuudessaan 14ha kokoinen ja tarkoitus kehittyä yhtenä kokonaisuutena. Alueesta tavoitellaan urheilun ja liikunnan kattavaa kokonaisuutta, johon tarkastellaan myös asumisen mahdollisuus. Kokonaisuutena kehittyvän alueen keskeisinä tekijöinä on viihtyisät ulkoalueet. Lisäksi alueen näyttävänä keskipisteenä toimii Suomen ensimmäinen vuonna 1965 valmistunut Hakametsän jäähalli. Ympärivuotisen toiminnan laadukkaista elementeistä yksi on korkeatasoinen ulkovalaistus, jolla voidaan tukea alueen teemaa ja luoda osaltaan tavoitteiden mukaista urheilukampusta. Valaistussuunnittelu alueelle aloitetaan valaistuksen yleissuunnitelman luonnilla.

Despro Oy (2582048-6) on pyynnöstä ja voimassa olevaan Yleisten alueiden valaistuksen sähkötekniikan asiantuntijapalveluiden hankinta -puitesopimukseen (TRE:5856/02.07.01/2019) perustuen antanut valaistussuunnittelusta 2.6.2022 päivätyn tarjouksen kokonaishinnalla 16 055€ + alv. Tarjous on hyväksyttävissä.

Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtajan päätöksellä toimivalta kehitysohjelmien hankintapäätösten tekemiseen on siirretty kehitysohjelmien hankejohtajalle tai talous- ja hankintavastaavalle. 

Päätös

Hakametsä Sport Campus -alueelle tilataan valaistuksen yleissuunnitelma Despro Oy:ltä (2582048-6) 2.6.2022 saadun tarjouksen mukaisesti. Tarjouksen arvo on 16 055 € + alv. Hintaa ei saa ylittää ilman kirjallista sopimusta tilaajan kanssa. Suunnittelun kustannukset maksetaan Viiden tähden keskusta -kehityshankkeen projektilta K1540_01795311. Tämä hankintapäätös sitoo Tampereen kaupunkia vasta kun kirjallinen tilaus on allekirjoitettu. Tilaajan yhteyshenkilönä toimii hankekehityspäällikkö Markus Joonas.

Allekirjoitus

Hankejohtaja Tero Tenhunen