§ 3 Valtuustoryhmien toiminnan tukeminen ajalla 1.6.2022 - 31.12.2022

Lataa  Kuuntele 

TRE:4440/00.01.01/2022

Päätöspäivämäärä

21.6.2022

Päätöksen tekijä

Z/Kaupunginlakimies

Valmistelijan yhteystiedot

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Palvelupäällikkö Jukka Tapiola, puh. 040 531 4434, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Valtuusto on hyväksynyt 12.6.2017 seuraavat valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet:

1) Valtuusto myöntää vuosittain määrärahan valtuustoryhmien sisäisen toiminnan ja asukkaisiin kohdistuvan toiminnan tukemiseen. 

2) Valtuustoryhmän tuen maksukausi on kesäkuun alusta seuraavan vuoden toukokuun loppuun. Yksilöidyt tukihakemukset on toimitettava kaupunginlakimiehelle maksukauden kesäkuun 15. päivään mennessä. Samalla on esitettävä selvitys edellisen kauden tuen käytöstä.

3) Kaupunginlakimies päättää tuen myöntämisestä kuntalain 19 §:n ja valtuuston hyväksymän talousarvion rajoissa yhdenvertaisuusperiaatetta noudattaen.

4) Kaupunginhallitus oikeutetaan tarvittaessa antamaan tarkempia ohjeita.

Kuntavaalien ja valtuuston toimikauden siirtymisestä johtuen valtuusto tarkensi 14.6.2021 § 75 valtuustokauden ensimmäisen vuoden osalta valtuustoryhmien toiminnan tukemista koskevien periaatteiden kohtaa kaksi (2) seuraavasti: Valtuustoryhmän tuen maksukausi on 1.8.2021 - 31.5.2022. Yksilöidyt tukihakemukset on toimitettava kaupunginlakimiehelle maksukauden elokuun 31. päivään mennessä. Samalla on esitettävä selvitys edellisen kauden 1.6.2020 - 31.5.2021 tuen käytöstä.

Valtuustoryhmät ovat toimittaneet määräajassa tukihakemukset ajalle 1.6.2022 - 31.5.2023 ja esittäneet samalla selvitykset ajalle 1.8.2021 - 31.5.2022 maksetun tuen käytöstä. Perussuomalaisten valtuustoryhmä on selvityksessään ilmoittanut, että siltä on jäänyt käyttämättä kaudelle 1.8.2021 - 31.5.2022 myönnettyä valtuustoryhmän tukea yhteensä 1 975,18 euroa. Tämä osuus vähennetään Perussuomalaisten valtuustoryhmälle kaudelle 1.6.2022 - 31.12.2022 maksettavan tuen määrästä.

Vuoden 2022 talousarviossa on valtuustoryhmien tukeen varattu 2.000 euroa valtuutettua kohden eli yhteensä 134.000 euroa. Tuki ajalle 1.1.2023 - 31.5.2023 maksetaan tammikuussa 2023 ilman eri hakemusta. Tuki ajalle 1.6.2022 - 31.5.2023 maksetaan kahdessa samansuuruisessa erässä.

Päätös

Valtuustoryhmien toimintaan ja asukkaisiin kohdistuvaan toimintaan myönnetään tukea ajalle 1.6.2022 - 31.12.2022 seuraavasti:

Kokoomuksen ja Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen Tampereen valtuustoryhmälle 17.000 euroa,

Tampereen Sosialidemokraattiselle valtuustoryhmälle 17.000 euroa,

Tampereen vihreälle valtuustoryhmälle 11.000 euroa,

Perussuomalaisten valtuustoryhmälle 8.024,82 euroa,

Vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmälle 7.000 euroa,

Keskustan valtuustoryhmälle 3.000 euroa,

Tampereen Kristillisdemokraattien valtuustoryhmälle 2.000 euroa.

Allekirjoitus

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio