§ 132 Takaisinsaantivaatimus liukastumisesta Hervannassa

Lataa  Kuuntele 

TRE:4534/03.07.01/2022

Päätöspäivämäärä

17.6.2022

Päätöksen tekijä

Rakennuttamisjohtaja, Kaupunkiympäristön palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Hallinnon harjoittelija Sami Niemelä, puh. 040 729 3002, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen, puh. 040 506 8600, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö on takaisinsaantivaatimuksella vaatinut Tampereen kaupunkia maksamaan takaisin asiakkaalleen 14.02.2022 noin klo 14.15 Hepolamminkadun kevyenliikenteenväylällä sattuneen kaatumistapauksen johdosta. Takaisinsaantivaatimus on tällä hetkellä 15 157,98 euroa lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kuluja.

Vaatimusta on perusteltu riittämättömällä liukkauden torjunnalla.  

Vahingonkorvauslain mukaan vahingon on velvollinen korvaamaan se, joka tahallaan tai tuottamuksellaan on aiheuttanut vahingon. Tuottamus edellyttää Tampereen kaupungin taholta virhettä tai laiminlyöntiä. Jos kyseessä on tapaturma, aiheutunut vahinko jää vahingonkärsijän kannettavaksi.

Urakoitsijan selvityksen ja GPS-tietojen mukaan väylä oli hiekoitettu 11.02.2022 klo 06.12 - 07.04 välisenä aikana. Säätietojen mukaan hiekoituksen jälkeen on satanut lunta, räntää ja vettä. Aurausta on tehty 13.02.2022 klo 19.43 - 14.02.2022 klo 00.23 välisenä aikana. Kaatumishetkellä on satanut vielä räntää. Lämpötila on vaihdellut +2 ja 0 välillä toimenpiteiden aikana. 

Talvikunnossapidossa kaikkien huollettavien alueiden kaikki liukkaudet on mahdotonta täysin poistaa, vaikka kunnossapidossa saavutetaankin lain edellyttämä tyydyttävä kunto. Jalankulkijalle tai muulle kadun käyttäjälle kuten polkupyöräilijälle jää aina velvollisuus huolelliseen ja varovaiseen toimimiseen mahdollisen vahingon välttämiseksi. 

Kaupunki on suorittanut kunnossapidon lain ja muun ohjeistuksen mukaan, eikä vahingonkorvauslain mukaista tuottamusta ole.

Kaupunkiympäristön palvelualue katsoo edellä esitetyn perusteella, että takaisinsaantivaatimus tulee hylätä perusteettomana.

 

Sovelletut säännökset:

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §.

 

Toimivalta:

Rakennuttamisjohtaja päättää alle 50 000,00 euron vahingonkorvausten myöntämisestä (Hallintosääntö 37 §, kappale kaksi, kohta 10 sekä Kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasääntö 28.2.2022 § 39).

Päätös

Takaisinsaantivaatimus hylätään.

Henkilötietoja sisältävä teksti

Salassapidettävät tiedot poistettu.

Allekirjoitus

Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen