TRE:4200/10.00.03/2022
Tampereen kaupungin kiinteistötoimi on tilannut Aitolahden niityille laidunnussuunnitelman vuosille 2022 - 2027. Suunnitelma on laadittu ProAgria EteläSuomen MKN maisemapalveluiden toimesta. Laidunnussuunnitelma liittyy Kunta-Helmi hankkeeseen. Laidunnuksen tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen ja parantaminen.
Noin 8,5 hehtaarin suuruinen laidunalue sijaitsee tiloilla Ojala 837-503-2-20, 837-503-2-17 ja 837-503-1-47.
Kaupungin kiinteistötoimi on laatinut tämän päätöksen liitteenä olevan laidunsopimuksen ********* vuosille 2022-2023. Hankkeessa on varauduttu maksamaan aitaamisen, eläinten valvonnan ym. kustannukset vuosina 2022-2023. Vuokrattavan alueen laidunnuksen tavoitteena on parantaa alueen luonnonarvoja kuten esimerkiksi arvokkaan hyönteislajiston elinolosuhteita. On perusteltua, että vuokraa ei peritä kohteista, jotka vuokrataan luontoarvojen ylläpitämiseksi ja parantamiseksi.
Laidunsopimus tulisi hyväksyä ja sopimus allekirjoitettaisiin, kun kiinteistöjohtajan päätös on saanut lainvoiman.
Asunto- ja kiinteistölautakunnan päätöksen 23.10.2019 § 144 mukaisesti asian päättää kiinteistöjohtaja, kun kyse on maa- ja vesialueiden hankkimisesta, myymisestä ja luovuttamisesta, mikäli hankinnan tai luovutuksen arvo on alle 200 000 euroa.
Tampereen kaupungin ja *********välinen ylämaankarjan noin 8,5 hehtaarin suuruisen laidunalueen sopimus tiloista Ojala (Mutia) 837-503-2-20, 837-503-2-17 ja 837-503-1-47 hyväksytään.
Sopimus allekirjoitetaan, kun tämä päätös on saanut lainvoiman.