§ 139 Oikaisuvaatimus ajoneuvon lähisiirron siirtokustannuksista

Lataa  Kuuntele 

TRE:5364/02.04.03/2022

Päätöspäivämäärä

5.9.2022

Päätöksen tekijä

Katupäällikkö, Kaupunkiympäristön palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Hallintoassistentti Sami Niemelä, puh. 040 729 3002, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosuunnittelija Patrick Hanska, puh. 041 730 4437, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Lain ajoneuvojen siirtämisestä mukaan, jos pysäköidystä ajoneuvosta aiheutuu haittaa tiealueella tapahtuvalle kunnossa- ja puhtaanapidolle, tienpitoviranomainen voi toimittaa ajoneuvon lähisiirron. Mainitun lain 11 §:n mukaan ajoneuvon omistaja tai haltija on velvollinen korvaamaan viranomaiselle ajoneuvon siirrosta aiheutuvat kustannukset. Korvaus määrätään kunnan osalta kunnallisen viranomaisen hyväksymän taksan mukaisesti.

Asianosainen vaatii oikaisua katutarkastajan tekemään päätökseen 28.6.2022 § 1233 siirtokustannusten perimisestä 29.7.2022 päivätyllä oikaisuvaatimuksella. Asianosainen vetoaa oikaisuvaatimuksessaan siihen, että hän ei ollut nähnyt siirtokehotuskylttiin liimattua tarraa, jolla kyltin voimassaoloaikaa oli jatkettu kuukaudella. Asianosainen on ollut siinä käsityksessä, että siirtokehotuskyltti on voimassa 30.4. asti. Asianosaisen mukaan on kohtuutonta vaatia ajoneuvon kuljettajaa tarkistamaan alkuperäiseen kylttiin tarroilla tehdyt muutokset.

Siirtokehotuskyltti ei tarkoita, että alueella tehtäisiin huolto- tai kunnossapitotöitä jokaisena kyltissä ilmoitettuna ajankohtana, vaan antaa kunnossapitäjälle mahdollisuuden suorittaa kunnossa-/puhtaanapitoa kyseisellä alueella kyltissä ilmoitettuina ajankohtina tarpeen niin vaatiessa.

Lain ajoneuvojen siirtämisestä mukaan ennakkoon tiedossa olevasta tiealueella tehtävästä työstä tai järjestettävästä tapahtumasta on ilmoitettava asianmukaisin alueelle sijoitetuin merkein tai ilmoituksin vähintään kahta vuorokautta ennen suunniteltua siirtoa. 

Mikäli kiinteään siirtokehotuskylttiin tehdään muutoksia tai, jos alueelle sijoitetaan siirrettävä siirtokehotuskyltti, tulee kunnossapitäjän kuvata alueelle pysäköidyt ajoneuvot, jotta pystytään osoittamaan, että ajoneuvon kuljettajan on ollut mahdollista nähdä alueella voimassa olevat pysäköintirajoitukset lain edellyttämässä ajassa. Tässä tapauksessa kunnossapitäjä ei ole ottanut alueelta valokuvia tarrojen asettamisen aikaan, eikä se ole myöskään pystynyt ilmoittamaan kaupungille tarkkaa päivää, milloin tarrat on asetettu. Näin ollen ei voida osoittaa, että tiealueella tehtävästä työstä olisi ilmoitettu asianosaiselle vähintään kahta vuorokautta ennen alueella tehtäviä puhdistustöitä.

Tampereen kaupunkiympäristön palvelualue katsoo edellä esitetyn perusteella, että siirtokorvauksen periminen asianosaiselta olisi tässä tapauksessa kohtuutonta. Oikaisuvaatimus tulee hyväksyä ja siirtokorvaus jättää perimättä asianosaiselta.

 

 

Sovelletut säännökset:

Laki ajoneuvojen siirtämisestä (1508/2019) 6 § 1 ja 2 momentti, 11 § ja 12 §.

 

Toimivalta:

Katupäällikkö käsittelee ajoneuvojen siirrosta annetun lain (1508/2019) 14 §:n mukaiset oikaisuvaatimukset 11 §:n mukaisista maksuista (Yrja 22.2.2022 § 16).

 

Katujen puhdistussuunnitelmat ovat nähtävissä osoitteessa www.puhdistussuunnitelmat.fi/tampere. Lisäksi sivuilta on mahdollisuus tilata ilmainen tekstiviestipalvelu, joka lähettää edellispäivänä klo 15.00 tekstiviestinä tiedon valittujen postinumeroalueiden ja/tai katujen seuraavan päivän puhdistuskohteista, joissa pysäköinti on puhdistuksen aikana kielletty.

Päätös

Oikaisuvaatimus hyväksytään. Siirtokorvaus jätetään perimättä asianosaiselta.

Henkilötietoja sisältävä teksti

Salassapidettävät tiedot poistettu.

Allekirjoitus

Katupäällikkö Pasi Halme