§ 204 Vahingonkorvausvaatimus liukastumisesta Puutarhakatu 34 kohdalla kevyenliikenteen väylällä

Lataa  Kuuntele 

TRE:4611/03.07.01/2022

Päätöspäivämäärä

13.9.2022

Päätöksen tekijä

Rakennuttamisjohtaja, Kaupunkiympäristön palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Hallintoassistentti Sami Niemelä, puh. 040 729 3002, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen, puh. 040 506 8600, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Asianosainen vaatii Tampereen kaupungilta korvausta Puutarhakatu 34 kohdalla kevyenliikenteenväylällä 9.4.2022 klo 7.45 sattuneesta liukastumistapauksesta. Asianosaisen ranne murtui vahingon seurauksena. 

Asianosaisen korvausvaatimus on tällä hetkellä 12 226,00 euroa. Korvausvaatimus koostuu 10 000,00 euroa kivusta ja särystä sekä 2 226,00 euroa ansionmenetyksestä. Asianosainen on saanut hoitokuluista korvauksia vakuutusyhtiöltä.

Vahingonkorvauslain mukaan vahingon on velvollinen korvaamaan se, joka tahallaan tai tuottamuksellaan on aiheuttanut vahingon. Tuottamus edellyttää Tampereen kaupungin taholta virhettä tai laiminlyöntiä. Jos kyseessä on tapaturma, aiheutunut vahinko jää vahingonkärsijän kannettavaksi.  

Urakoitsijan selvityksen GPS-tietojen mukaan kyseisellä kohdalla oli suoritettu liukkaudentorjuntaa viimeksi 7.3.2022 ja aurausta harkkoterällä 8.4.2022 klo 7.20. Tällainen auraus harkkoterällä jättää sepelin paikoilleen. Puutteita liukkaudentorjunnassa ei ole havaittu normaalien kunnossapitotöiden ohessa tai tarkastuskierroksilla.

Talvikunnossapidossa kaikkien huollettavien alueiden kaikki liukkaudet on mahdotonta täysin poistaa, vaikka kunnossapidossa saavutetaankin lain edellyttämä tyydyttävä kunto. Jalankulkijalle tai muulle kadun käyttäjälle kuten polkupyöräilijälle jää aina velvollisuus huolelliseen ja varovaiseen toimimiseen mahdollisen vahingon välttämiseksi. 

Kaupunki on suorittanut jalkakäytävän kunnossapidon lain ja muun ohjeistuksen mukaan, eikä vahingonkorvauslain mukaista tuottamusta ole.

Kaupunkiympäristön palvelualue katsoo edellä esitetyn perusteella, että korvausvaatimus tulee hylätä.

 

 

Sovelletut säännökset:

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §.

 

Toimivalta:

Rakennuttamisjohtaja päättää alle 50 000,00 euron vahingonkorvausten myöntämisestä (Hallintosääntö 37 §, kappale kaksi, kohta 10 sekä Kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasääntö 28.2.2022 § 39).

Päätös

Korvausvaatimus hylätään.

Henkilötietoja sisältävä teksti

Salassapidettävät tiedot poistettu.

Allekirjoitus

Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen