§ 152 Oikaisuvaatimus ajoneuvon lähisiirron siirtokustannuksista

Lataa  Kuuntele 

TRE:5944/02.04.03/2022

Päätöspäivämäärä

20.9.2022

Päätöksen tekijä

Katupäällikkö, Kaupunkiympäristön palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Hallintosuunnittelija Patrick Hanska, puh. 041 730 4437, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosuunnittelija Patrick Hanska, puh. 041 730 4437, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Lain ajoneuvojen siirtämisestä mukaan, jos pysäköidystä ajoneuvosta aiheutuu haittaa tiealueella tapahtuvalle kunnossa- ja puhtaanapidolle, tienpitoviranomainen voi toimittaa ajoneuvon lähisiirron. Mainitun lain 11 §:n mukaan ajoneuvon omistaja tai haltija on velvollinen korvaamaan viranomaiselle ajoneuvon siirrosta aiheutuvat kustannukset. Korvaus määrätään kunnan osalta kunnallisen viranomaisen hyväksymän taksan mukaisesti.

Asianosainen vaatii oikaisua katutarkastajan tekemään päätökseen 13.5.2022 § 587 siirtokustannusten perimisestä. Asianosainen vetoaa oikaisuvaatimuksessaan siihen, että kaupungin tarjoamassa tekstiviestipalvelussa oli jäänyt ilmoittamatta tulevista siirroista Ojakadulla.

Tampereen Infra Oy:ltä saadun lausunnon mukaan urakoitsija oli unohtanut ilmoittaa 16.2. siirroista tekstiviestipalvelun kautta. Asianosainen on tuonut esiin, että hänellä on ollut tekstiviestipalvelu käytössä.

Ottaen huomioon, että asianosaisen tulee voida luottaa kaupungin tarjoamaan tekstiviestipalveluun, olisi siirtokorvauksen periminen tässä tapauksessa ilmeisen kohtuutonta.

Kaupunkiympäristön palvelualue katsoo edellä esitetyn perusteella, että oikaisuvaatimus tulee hyväksyä ja siirtokorvaus jättää perimättä asianosaiselta.

 

Sovelletut säännökset:

Laki ajoneuvojen siirtämisestä (1508/2019) 6 § 1 momentti, 11 § ja 12 § 2 momentti.

 

Toimivalta:

Katupäällikkö käsittelee ajoneuvojen siirrosta annetun lain (1508/2019) 14 §:n mukaiset oikaisuvaatimukset 11 §:n mukaisista maksuista (Yrja 22.2.2022 § 16).

Päätös

Oikaisuvaatimus hyväksytään. Siirtokorvaus jätetään perimättä asianosaiselta.

Henkilötietoja sisältävä teksti

Salassapidettävät tiedot poistettu.

Allekirjoitus

Katupäällikkö Pasi Halme