§ 14 Koronvaihtosopimusten muokkaaminen Nordea Bank Oyj:n kanssa

Lataa  Kuuntele 

TRE:6272/02.04.00/2022

Päätöspäivämäärä

19.9.2022

Päätöksen tekijä

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Controller Saara Unnanlahti, puh. 040 131 9484, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen, puh. 050 3451397, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Valtuusto on hyväksynyt rahoituksen ja sijoitustoiminnan periaatteet kokouksessaan 16.9.2019. Näiden periaatteiden mukaan kaupungin velan korkoriskiä koskevaksi strategiseksi tavoitteeksi on otettu korkomenojen ennustettavuuden parantaminen ja markkinakorkojen heiluntaa pienemmän korkomenojen vaihtelun saavuttaminen.

Keskeinen käytännön periaate on eriyttää pääosin johdannaisinstrumentein toteutettava korkoriskin hallinta varainhankinnasta,​ joka sen johdosta toteutetaan yleensä vaihtuvakorkoisena. Lisäksi lainasalkun suojausaste (seuraava koronkiinnitys >​ 12 kuukautta) pyritään valtuuston päätöksen mukaisesti pitämään 40-​60 prosentissa siten,​ että suojausasteen profiili on tulevaisuudessa laskeva. Tällöin kaupungilla on aina mahdollisuus hyötyä osalla rahoituksesta myös korkojen laskusta tai mahdollisuus tehdä tulevaisuudessa uusia sopimuksia. Suojausasteen määritys tehdään korkotermiinien mukaisesti laskettuna ja huomioiden myös ehdolliset suojat markkinoiden ennustaman mukaisesti. Suojausasteen laskennassa ja ylläpitämisessä huomioidaan kaupunginvaltuuston hyväksymien taloussuunnitelmien mukainen odotus korollisen velan määrän kehityksestä sekä rahoitusleasing-​sopimusten pääoma.

Vuoden 2021 lopussa suojausaste oli noin 60 % eli euribor-korkojen muutokset vaikuttivat kaupungin korkomenoihin noin 40 %:n painolla. Vuodenvaihteen korollinen vieras pääoma oli 944,4 milj euroa. Vuoden 2022 talousarvion mukaan lainamäärän arveltiin kasvavan yli 114 milj. eurolla ja koko korollisen velan ylittävän 1,5 miljardia euroa vuoden 2025 lopussa. Kuluvan vuoden aikana on käynyt ilmeiseksi, että velan kasvu ei tule olemaan näin voimakasta. Kaupungin 2022 vuosikate-ennuste on kohentunut pitkin vuotta ja rakennusomaisuuden myynneistä on odotettavissa kertaluonteisia merkittäviä summia, joten tämän hetken oletus on, että pitkäaikaista velkaa ei nosteta lainkaan 2022 eikä mahdollisesti myöskään 2023. Tätä muutosta vasten tarkasteltuna kaupungin korkosuojaus on ilman toimenpiteitä hieman ylittämässä tavoitteena olevan 60 %:n rajan. Samaan aikaan ovat korot nousseet selvästi vuoden aikana. 

Nordea Bank Oyj:n kanssa on olemassa kolme koronvaihtosopimusta: 60,0 milj euron suuruiselle pääomalle kaupunki maksaa kiinteää
2,189 %:n korkoa ajalla 7.10.2019 -​ 7.10.2049, 30,0 milj. euron suuruiselle pääomalle kaupunki maksaa kiinteää 0,019 %:n korkoa ajalla 3.9.2024 - 3.9.2031, ja 30,0 milj. euron suuruiselle pääomalle kaupunki maksaa kiinteää 0,129 %:n korkoa ajalle 19.3.2024 - 19.3.2029. Kaikissa sopimuksissa kaupunki vastaanottaa 6 kk:n vaihtuvaa korkoa. Nämä sopimukset päätetään ennenaikaisesti arvolla 7.9.2022.

Purettujen sopimusten tilalle solmitaan uudet sopimukset seuraavasti: 60,0 milj euron suuruiselle pääomalle kaupunki maksaa kiinteää 2,189 %:n korkoa ajalla 8.4.2024 - 7.10.2049, ja 60,0 milj. euron suuruiselle pääomalle kaupunki maksaa kiinteää -0,042 %:n korkoa ajalla 8.9.2025 - 7.3.2031. Molemmissa sopimuksissa vastaanotetaan 6 kk euribor korkoa. Sopimusten yhteenlasketut pääomat eivät muokkauksessa muutu.

Muokkauksen tavoitteena on purkaa seuraavien 1,5 - 2 vuoden aikana syntyvä ylisuojaustilanne siirtämällä sopimusten aloitusta hetkeen, jolloin kaupungin velkamäärän arvellaan jälleen kasvavan. Sopimusten siirto laskee suojausastetta aluksi noin 5 - 6 %-yksiköllä toteutuvasta todellisesta velkamäärästä riippuen. Sopimusten muokkaamisella ei ole kassavaikutusta.  

Sopimuksen muokkaaminen esitetyllä tavalla on valtuuston hyväksymien rahoituksen periaatteiden ja konsernijohtajan hyväksymän vuoden 2022 lainanottosuunnitelman mukaista.

Tampereen kaupungin hallintosäännön 36 §:n mukaan konsernijohtaja päättää johdannaissopimuksista valtuuston hyväksymien rahoitus-​ ja sijoitustoiminnan periaatteiden mukaisesti. Konsernijohtaja on delegoinut tämän päätösvallan liiketoiminta-​ ja rahoitusjohtajalle Tampereen kaupungin konsernihallinnon toimintasäännössä (delegointimatriisi).

Päätös

Perusteluissa mainitut kolme Nordea Bank Oyj:n kanssa solmittua koronvaihtosopimusta päätetään ennenaikaisesti arvolla 7.9.2022.

Tilalle solmitaan esityksen mukaisesti kaksi uutta koronvaihtosopimusta: 
60,0 milj euroa kiinteään korkoon 2,189 % ajalle 8.4.2024 - 7.10.2049, ja 
60,0 milj. euroa kiinteään korkoon -0,042 % ajalle 8.9.2025 - 7.3.2031.

Molemmissa vastaanotetaan 6 kk:n euribor-korkoa.

Allekirjoitus

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen