§ 141 Pysäköintirajoitusten lisääminen Vallerinkadun itäosaan

Lataa  Kuuntele 

TRE:7411/08.01.02/2022

Päätöspäivämäärä

31.10.2022

Päätöksen tekijä

Suunnittelupäällikkö, Kaupunkiympäristön palvelualue, liikennejärjestelmän suunnittelu

Valmistelijan yhteystiedot

Erikoissuunnittelija Tuula Somppi, puh. 040 800 7579, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Suunnittelupäällikkö Ari Vandell, puh. 040 564 4518, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Vallerinkadun itäosassa Vaakonkadun ja Rannilankadun välisellä osuudella kadun pohjoisreunassa on pysäköinti lisääntynyt ja samalla alkanut hankaloittaa kulkua sekä kadulla että kadun varrella oleviin kiinteistöihin. Pysäköidyt ajoneuvot haittaavat myös jalankulkijoiden näkyvyyttä ja siten turvallisuutta, koska katuosalla ei ole jalkakäytävää. Osa Kaarilan kouluun menevistä lapsista käyttävät Vallerinkatua koulutienään.

Jotta Vallerinkadun itäosa välillä Vaakonkatu - Rannilankatu saadaan turvallisemmaksi kulkea, lisätään kadun eteläpuolelle pysäköintikielto ja pohjoispuolelle mutkan alkuun jatkaen sitä Rannilankadulle saakka. Ennen mutkaa jätetään muutamalle autolle pysäköintimahdollisuus lisäten siihen kuitenkin talvipysäköintirajoitus aikavälille 15.11.-30.4. torstaisin klo 9-12.

Liikennemerkkimuutokset toteutetaan suunnitelman 1/21929 mukaisesti.

Kunnossapitäjä voi muuttaa kunnossapitopäivää / kellonaikaa omien aikataulujensa mukaisesti ilman erillistä uutta päätöstä.

 

Päätös

Vallerinkadulle välille Vaakonkatu - Rannilankatu lisätään pysäköintirajoituksia suunnitelman 1/21929 mukaisesti.

 

Päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää (TLL 193 § 2 mom.).

 

Allekirjoitus

Suunnittelupäällikkö Ari Vandell