TRE:7030/02.06.01/2022
********* omistavat Nurmi- Sorilassa kiinteistön 837-509-4-16. Kiinteistö sijaitsee Nurmi-Sorilan yleiskaava-alueella. Alue on osoitettu yleiskaavassa merkinnällä PY-5, pääasiassa yhteiskunnallisille palveluille kuten opetus- ja sosiaalitoiminnan palvelujen tiloille sekä seurakunnallisille rakennuksille varattu alue. Alueelle saa sijoittaa myös asuntoja. Kiinteistö rajoittuu Sorilan koulun tonttiin. Kohteella on huonokuntoiset rakennukset.
Kiinteistötoimi on neuvotellut maanomistajan edustajan kanssa tilan 837-509-4-16 ostamisesta kaupungille. Kiinteistön saaminen kaupungin omistukseen Sorilan koulun lisäalueeksi, olisi tärkeää.
Neuvotteluissa on päädytty siihen, että kaupunki ostaisi tilan 837-509-4-16 ja sillä olevat rakennukset. Kiinteistörekisterin mukaan tilan 837-509-4-16 pinta-ala on 0,2105 ha. Kauppahinta olisi 15 000,00 euroa. Rakennusten osuus kauppahinnasta on 5 000 euroa ja maapohjan arvo 10 000 euroa.
Asunto- ja kiinteistölautakunnan päätöksen 23.10.2019 § 144 mukaisesti asian päättää kiinteistöjohtaja kun kyse on maa- ja vesialueiden hankkimisesta, myymisestä ja luovuttamisesta, mikäli hankinnan tai luovutuksen arvo on alle 200 000 euroa.
Tampereen kaupunki ostaa kiinteistön 837-509-4-16. Myyjinä ovat ********* Kauppahinta on 15000,00 euroa. Kauppa tehdään tavanomaisin ehdoin. Maanhankintapäällikkö Ari Kilpi valtuutetaan allekirjoittamaan kauppakirja.