§ 563 Tammelan koulun väistötilan lisävuokran hyväksyminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:2932/02.07.03/2019

Päätöspäivämäärä

26.10.2022

Päätöksen tekijä

Kiinteistöjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Kiinteistöpäällikkö Anni Andrejeff, puh. 040 630 9358, etunimi.sukunimi@tampere.fi 

Lisätietoja päätöksestä

Kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm, puh. 0400 205044, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen kaupunki on vuokrannut Parmaco Oy:ltä toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella Tammelan koulun pihassa sijaitsevan siirtokelpoisen väistötilarakennuksen. Väistötilaa tarvitaan Tammelan koulun tiilirakennuksen korjaamisen tai uusimisen ajaksi sekä sen jälkeen jugend-rakennuksen perusparannuksen ajaksi. Sitä ennen väistötilaa käytetään sisäilmaongelmista aiheutuneeseen tilatarpeeseen.

Perusopetuksella on tarve pesupisteiden lisäämiselle kuvataideluokassa. Parmaco Oy on antanut lisätöistä tarjouksen. joka sisältää kiinteät kalusteet, lvi-varusteet, suunnittelun ja asennuksen. Lisätöiden hinta on  yhteensä 4 480 euroa (alv 0%). Lisätyöt pääomitetaan kuluvan vuokra-ajan vuokraan ja ne laskutetaan yhdessä erässä töiden valmistumisesta seuraavan vuokralaskutuksen yhteydessä. 

Muuten noudatetaan alkuperäisen vuokrasopimuksen ehtoja.

Asunto-​ ja kiinteistölautakunnan päätöksen 23.10.2019 § 144 mukaisesti asian päättää kiinteistöjohtaja,​ kun kyse on rakennusten,​ tilojen ja niihin liittyvien alueiden vuokraamisesta. 

Päätös

Parmaco Oy:n (vuokranantaja, Y-tunnus 2465039-0) ja Tampereen kaupungin (vuokralainen, Y-tunnus 0211675-2) välisen vuokrasopimuksen lisävuokra koskien Tammelan koulun väistötilaan tehtäviä muutostöitä hyväksytään ja allekirjoitetaan. Lisätöiden vuokravaikutus on yhteensä 4 480 euroa (alv 0%).

Allekirjoitettu vuokrasopimus sitoo vuokranantajaa heti ja vuokralaista, kun päätös on saanut lainvoiman.

Allekirjoitus

Kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm