TRE:7409/10.00.03/2022
Yksityishenkilö hakee lupaa ilmalämpöpumpun ulkoyksikön sijoittamiseen kaupungin omistamalle maa-alueelle Lukonmäessä. Rakennuksen ulkoseinä, johon ulkoyksikkö parhaiten sopii asennettavaksi, rajoittuu kaupungin omistamaan alueeseen.
Kaupungin viheralueet ja hulevedet -yksiköstä saadun lausunnon mukaan ulkoyksikön sijoittamiseen esitetylle paikalle ei ole estettä.
Asunto- ja kiinteistölautakunnan päätöksen 23.10.2019 § 144 mukaisesti asian päättää kiinteistöjohtaja, kun kyse on maa- ja vesialueiden hankkimisesta, myymisestä ja luovuttamisesta, mikäli hankinnan tai luovutuksen arvo on alle 200 000 euroa.
Yksityishenkilö oikeutetaan sijoittamaan ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö hakemuksen mukaisesti kaupungin omistamalle maa-alueelle 837-585-1-57, seuraavin ehdoin:
Lupa on voimassa toistaiseksi 1.11.2022 alkaen.
Luvan saaja hankkii ulkoyksikölle muut tarvittavat luvat, esim. kaupungin rakennusvalvonnasta.
Lupa ei oikeuta kaivuu- tms. maatöiden tekemiseen alueella.
Luvan saaja vastaa siitä, että laitteesta tiivistyvä vesi kerätään erikseen tai johdetaan asianmukaisesti niin, ettei siitä aiheudu vahinkoa alueen kasvillisuudelle.
Luvan saaja on velvollinen korvaamaan kaupungin omaisuudelle toiminnasta mahdollisesti aiheutuvat vahingot.
Luvan saajan tulee ilmoittaa kaupungille alueen käytössä mahdollisesti tapahtuvista muutoksista.
Kaupungilla on perustellusta syystä oikeus irtisanoa lupa päättymään yhden (1) kuukauden irtisanomisajalla tai muun erikseen sovittavan irtisanomisajan puitteissa. Luvan saajan on mahdollista irtisanoa lupa kirjallisella ilmoituksella ilman irtisanomisaikaa.
Kaupungin omistaman alueen käytöstä peritään kertakorvauksena 100 euroa + alv 24 %. Korvaus peritään laskulla.