Vanhusneuvosto, kokous 16.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 52 Aloite Linnainmaan ulkoliikuntamahdollisuuksien parantamiseksi 

TRE:7663/12.04.01/2022

Valmistelija

  • Nurmio Kirsi, Suunnittelija

Perustelut

 

Nyt kun sosiaali- ja terveyspalveluista vastaaminen siirtyy hyvinvointialueelle, jää kaupungille erityisen suuri vastuu kunnon ylläpidosta ja sairauksien ennaltaehkäisystä.

 Tampereen kaupunki on viime vuosina kiitettävästi satsannut ns. ulkokuntosaleihin. Niitä on ilmestynyt puistoihin ja lenkkeilyreittien varrelle. Niitä ei kuitenkaan milloinkaan ole liikaa. Ikäihmiset ovat viimeisimmän pandemian aikana oppineet ulkoliikuntaan, sitä ei nyt pidä unohtaa vaan siihen tulee edelleen kannustaa.

 Erityisesti Linnainmaalta on nyt tullut toive lähialueen ulkokuntosalista. Toivomus on helppokäyttöisten venyttely- ja askelluslaitteiden rakentamisesta. Myös ulkorappujen rakentaminen olisi hyvä rasituksen lisäämiseksi raittiissa ulkoilmassa.

 Vanhusneuvosto muistuttaa myös siitä, että ikäihmisten kuntoilulaitteet sopisivat lasten leikkipuistojen yhteyteen. Mummot ja vaarithan hyvin usein ulkoiluttavat lastenlapsiaan ja mikä mukavampaa olisi kuin yhdessä kuntoilu. Näin tulisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla: yhteinen aika eri sukupolvien välillä ja kunnosta huolehtiminen.

 Kaupungistamme löytyy varmasti useampiakin paikkoja näille ulkokuntosaleille. Vanhusneuvosto esittää paikkojen kartoittamista mahdollisimman pikaisesti ja kartoituksen jälkeen niiden ripeää rakentamista. Ikäihmiset ja varmasti kaikki muutkin kaupunkilaiset kiittävät.

 

Päätösehdotus oli

Vanhusneuvosto päättää esittää kaupungille perusteluissa esitellyn aloitteen. Aiheesta tehdään myös tiedote.

Päätös

Päätettiin hyväksyä aloite perusteluissa esitellyssä muodossa, laittaa se eteenpäin kaupungin organisaatiossa ja toimittaa aloitteesta tiedote kaupungin viestintään.