Päätöksen perustelut
Hankkeessa kehitetään rakentamisen prosesseja, tilaajaosaamista sekä tarjouspyyntöaineistoja ottamaan paremmin huomioon kestävän kehityksen osa-alueet kierrätettävien materiaalien sekä kiertotalouden osalta. Työn tavoitteena on jakaa tietoa kolmen osallistujakaupungin (Tampere, Norjan Stavanger, Färsaarien Tórshavn) välillä sekä löytää markkinavuoropuhelun avulla uusia näkökulmia yksityiseltä puolelta. Lisäksi hankkeen aikana tutkitaan kierrätettävien materiaalien ja rakennusosien hyödyntämisen mahdollisuuksia purkukohteiden näkökulmasta, sekä tuotetaan uutta tietoa kaupungin laajuisen käytettyjen materiaalien ja rakennusosien datapankin luomista varten. Pohjoismainen hanke toteutetaan yhteistyössä Nordic Smart City -verkoston kanssa (Tampereen kaupunki on verkoston virallinen jäsen). Tarve tietotaidon ja monialaisen ymmärryksen lisäämiseksi kestävän kehityksen mukaisissa rakennushankkeissa kasvaa jatkuvasti. Luomalla markkinavuoropuhelua mahdollistetaan kestävän kehityksen näkökulmien parempi huomiointi hankkeen eri vaiheissa tarjouspyyntö vaiheesta aina toteutukseen asti. Hankkeella parannetaan kaupungin tilaajaosaamista sekä monipuolistetaan rakennushankkeiden kestävän kehityksen edellytyksiä ottamaan huomioon paremmin kierrätettävät materiaalit ja kiertotalous sekä niistä saatava data. Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen toimintasäännön 4§:n mukaan projektin toteutuspäätös kuuluu hankejohtajan tehtäviin.
Projektiin liittyvistä hankinnoista päättää hankejohtaja tai kehitysohjelmien talous- ja hankintavastaava. Projektin kokonaiskustannusarvio on 7 155 000 NOK (n. 682 000 €), josta ulkopuolisen rahoituksen osuus on 3 000 000 NOK (n. 286 000 €) ja osallistujakaupunkien omarahoitusosuus 4 155 000 NOK (n. 396 000 €). Tampereen kaupungin osuus kokonaiskustannusarviosta on 3 125 000 NOK (n. 298 000 €), josta ulkopuolisen rahoituksen osuus on 1 562 500 NOK (n. 149 000 €) ja kaupungin omarahoituksen osuus 1 562 500 NOK (n. 149 000 €). Kaupungin omarahoitusosuus osoitetaan työtunteina. Projektia rahoittaa Nordic Innovation (yhteensä 3 000 000 NOK, rahoitussopimus nro 402-2002-P22014) ja kaupungin rahoitusosuudesta vastaavat Kehitysohjelmat 55 500 €, Eki esikunta 22 500 €, Kitia 19 000 €, Infraomaisuuden hallinta 11 000 €, Rakennusvalvonta 11 000 €, Tilapalvelut Oy 15 000 €, Tietohallinto 11 000 € sekä Hiedanrannan kehitys Oy 4 000 €. Projektin toteuttamisaika 1.7.2022 – 31.12.2024. Rahoitus on käytettävissä 30.4.2025 saakka.
Projektin omistaja on hankejohtaja. Projekti toteutetaan Tampereen kaupungin Kehitysohjelmissa yhteistyössä Ekin esikunnan, Kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka -palveluryhmän, Infraomaisuuden hallinta -yksikön, Rakennusvalvonnan ja Tietohallinnon kanssa. Projektiin osallistuvat lisäksi Tilapalvelut Oy ja Hiedanrannan kehitys Oy. Projektissa osallistujakaupunkeina toimivat Norjan Stavanger ja Färsaarien Tórshavn. Lisäksi projektissa ovat mukana seuraavat ns. follower cityt: Kööpenhamina, Helsingborg, Oslo, Reykjavik, Tukholma, Syddjurs ja Århus. Projektipäällikkönä toimii Mikko Siitonen. Taloushallinnon yhteyshenkilö on projektiasiantuntija Tarja Sarkkinen konsernihallinnon tukipalveluista. Projektipäällikön esimiehenä toimii hänen vakituinen esimiehensä hankejohtaja Tero Tenhunen ja projektiryhmän jäsenten esimiehinä toimivat heidän vakituiset esimiehensä (johtaja Teppo Rantanen, kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm, hankepalvelupäällikkö Tommi Kärkelä, infrahallintapäällikkö Kimmo Myllynen, rakennustarkastusinsinööri Jyrki Ottman ja tietohallintapäällikkö Janne Lindberg). Taloushallinnon yhteyshenkilön esimiehenä hänen vakituinen esimiehensä palvelupäällikkö Sanna Sipilä.
Menojen ja tulojen hyväksyntäoikeus ja tilaamisoikeudet projektiin liittyvissä asioissa määrittyvät projektin omistavan yksikön tilaamisoikeuksien mukaisesti. Projektiin liittyvien laskujen asiatarkastus kuuluu projektipäällikölle. Projektissa noudatetaan Tampereen kaupungin hankintaohjeistusta, taloudenhoidon konsernimääräystä ja projektiohjeistusta. Projekti on käsitelty ja hyväksytty toteutukseen Ekin johtoryhmässä 27.4.2022 sekä Kapan kehittämisen johtoryhmässä 21.6.2022. Tampereen kaupunki on laatinut esityksen projektin yhteistyösopimuksesta, jossa sopijaosapuolina ovat Tampereen kaupunki sekä osatoteuttajat Stavangerin kaupunki ja Torshavnin kaupunki. Sopimuksessa sovitaan sopijaosapuolten oikeuksista ja velvollisuuksista projektin toteuttamisessa. Sopimusesityksen mukaan Tampereen kaupunki vastaa projektin yleisestä koordinoinnista, johtamisesta ja toteuttamisesta. Se täyttää kaikki kaupungin ja projektin rahoittajan Nordic Innovationin välisestä sopimuksesta johtuvat velvoitteet. Sopimus astuu voimaan takautuvasti 1.5.2022 alkaen ja se on voimassa, kunnes projekti on kokonaisuudessaan toteutettu ja projektin loppumaksut suoritettu. Hankejohtajan päätösvalta asiassa perustuu elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen toimintasääntöön § 4 sekä delegointiliitteeseen.
Päätös
Developing sustainable and circular construction
planning processes and buildings -projekti toteutetaan ajalla 1.7.2022 – 31.12.2024 Tampereen Kehitysohjelmissa.
Projektin kokonaiskustannusarvio on 7 155 000 NOK (n. 682 000 €), josta ulkopuolisen rahoituksen osuus on 3 000 000 NOK (n. 286 000 €) ja osallistujakaupunkien omarahoitusosuus 4 155 000 NOK (n. 396 000 €).
Tampereen kaupungin osuus kokonaiskustannusarviosta on 3 125 000 NOK (n. 298 000 €), josta ulkopuolisen rahoituksen osuus on 1 562 500 NOK (n. 149 000 €) ja kaupungin omarahoituksen osuus 1 562 500 NOK (n. 149 000 €). Kaupungin omarahoitusosuus osoitetaan työtunteina.
Projektia rahoittaa Nordic Innovation (yhteensä 3 000 000 NOK, rahoitussopimus nro 402-2002-P22014, 18.5.2022). Kehitysohjelmien osuus kaupungin rahoitusosuudesta on 55 500 euroa.Nordic Innovation -rahoitus on käytettävissä 30.4.2025 saakka. Projektin omistaja on hankejohtaja Tero Tenhunen. Projektipäälliköksi nimetään Mikko Siitonen (485 h).
Projektiryhmään kutsutaan Mia Lumio (185 h), Jarmo Viljakka (110 h), Jani Boström (110 h), Matti Pokkinen (110 h), Jenni Seppälä (110 h) ja Risto Asikainen (110 h).
Projektin ohjausryhmän jäseniksi nimetään Tero Tenhunen ja kutsutaan Teppo Rantanen, Auli Heinävä, Virpi Ekholm, Kari Kankaala, Petri Mölsä, Reijo Väliharju ja Mia Lumio.
Projektin kehitysohjelmien palveluryhmälle kirjattavat kustannukset maksetaan kustannuspaikalta 154024 ja projektin SAP-tunnus on E1540_22_02.
Hyväksyn liitteenä olevan projektin yhteistyösopimuksen esityksen mukaisesti. Sopimus tulee voimaan ja sitoo kaupunkia lopullisesti kuitenkin vasta, kun sitä koskeva päätös on saanut lainvoiman ja sopimus on allekirjoitettu.