§ 159 Tampereen kaupungin osallistuminen European Masters Games 2023 -tapahtuman toteuttamiseen ja tapahtumaa koskevan sopimuksen täydennysten hyväksyminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:8123/12.04.01/2022

Päätöspäivämäärä

1.12.2022

Päätöksen tekijä

Konsernijohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Kilpailukykyjohtaja Anna-Kaisa Heinämäki, puh. 040 639 7701 ja tapahtumajohtaja Perttu Pesä, puh. 050 587 6200, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johdon assistentti Mia Helin, puh. 040 570 4065, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtaja Teppo Rantanen:

Tampereen kaupungin tavoitteena on kansainvälisen tason tapahtumien ja kulttuurin keskittymä, jossa elämysten äärelle houkutellaan ympäri vuoden. Kaupunki toimii aktiivisesti vahvistaakseen ja kansainvälistääkseen tapahtumatarjontaa ja tavoittelee Tampereelle lisää suurtapahtumia.

European Masters Games (EMG) on International Masters Games Associationin (IMGA) hallinnoima aikuisurheilun monilajitapahtuma, joka järjestetään vuonna 2023 viidettä kertaa. Aiempina vuosina kisoja ovat isännöineet Malmö (2008), Ligano (2011), Nizza (2015) ja Torino (2019).

Vuoden 2023 European Masters Games -tapahtuma järjestetään Tampereella 15 eri suorituspaikassa 26.6. - 9.7.2023. Paikalle odotetaan 6 000 - 7 000 urheilijaa. Hieman yli 75 prosenttia urheilijoista tulee ulkomailta ja heistä noin puolet tuo mukanaan ystäviä tai perheenjäseniä. Tapahtumassa kisataan 30 eri lajissa, joita ovat mm. jalkapallo, karate, judo, lentopallo, sulkapallo, tennis, pöytätennis ja suunnistus. Mukana järjestelyissä on yli 20 paikallista urheiluseuraa.

Tampereen kaupunki ja tapahtuman kokonaiskoordinoinnista vastaava Masters Games Finland ry ovat solmineet konsernijohtajan päätöksellä 13.12.2021 §151 hyväksytyn sopimuksen European Masters Games 2023 -tapahtuman järjestelyistä. Sopimuksen mukaan osapuolet solmivat vuoden 2022 aikana sopimuksen täydennysliitteen, jossa sovitaan tarkemmin osapuolten vastuista ja kaupungin osallistumisesta tapahtuman kustannuksiin tapahtumavuonna 2023. Sopimus liitteineen on salainen viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 § 1 mom. 17 kohdan perusteella.

Sopimusta ja sen täydennysliitettä laadittaessa on arvioitu EU:n valtiontukisääntöjen vaikutusta sopimuksen sisältöön. Arvioinnin perusteella on todettu, että yhdistyksen Tampereen kaupungilta laskuttamiin kustannuksiin ei sovelleta valtiontukisääntöjä, koska tapahtumassa ei ole kyse taloudellisesta toiminnasta eikä kilpailua vääristävästä toiminnasta.

Sopimuksen ja sen täydennysliitteen vastuuhenkilönä toimii tapahtumajohtaja, jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Perttu Pesä. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle. Sopimuksen ja sen liitteiden mukaisen yhteistyön käytännön tahoina kaupungin vastuiden osalta toimivat elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen vetovoiman ja edunvalvonnan palveluryhmän tapahtumapalvelut ja sivistyspalvelujen palvelualueen liikunnan ja nuorison palveluryhmä.

Tampereen kaupunki tavoittelee tapahtumilla mm. yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin lisääntymistä, kaupungin imagon ja tunnettavuuden vahvistumista sekä elinkeinojen ja aluetalouden kasvua. Urheilun ja kulttuurin suurtapahtumien hankintaa ja tukemista koordinoi pormestarin nimeämä suurtapahtumatyöryhmä. Tapahtumia haettaessa ja tuettaessa arvioidaan niiden vaikutuksia ja riskejä aluetalouteen, Tampereen imagoon, ja alueen yhteisöllisyyteen tapahtumatoiminnan suuntaviivojen mukaisesti. Kaupunki toimii yhteistyökumppanina ja harkinnanvaraisesti myöntää tukia kaupunkiin haettaville kansainvälisille ja kansallisille suurtapahtumille tai muilla tavoin merkittäville tapahtumille, joiden nähdään tukevan kaupungin strategisia tavoitteita. Yhteistyö- ja tukihakemukset käsittelee suurtapahtumatyöryhmä.

Hallintosäännön 36 §:n 31)-kohdan mukaan konsernijohtaja päättää sopimusten hyväksymisestä, ellei muualla toisin määrätä.

Päätös

Tampereen kaupunki osallistuu Tampereella järjestettävän European Masters Games 2023 -tapahtuman toteuttamiseen liitteenä olevassa sopimuksessa määritellyin ehdoin.

Tapahtumaa koskeva Masters Games Finland ry:n ja Tampereen kaupungin välinen sopimuksen täydennysliite hyväksytään ja liite sitoo kaupunkia vasta, kun päätös on saanut lainvoiman.

Sopimuksen vastuuhenkilöksi nimetään tapahtumajohtaja Perttu Pesä.

Tapahtumasta aiheutuvat, sopimuksessa ja sen liitteissä mainitut kustannukset maksetaan kustannuspaikalta 113002, Suurtapahtumat, 154029 Tapahtumapalvelut ja 113225, Kaupunkimarkkinointi.

Lausunnot

Konsernilakimies Janne Kytö
Lakiasioilla ei huomautettavaa.

Talousjohtaja Jukka Männikkö:
Tampereen kaupungin taloudellinen tuki tapahtumalle sisältyy konsernihallinnon vuoden 2023 vuosisuunnitelmaan.

Allekirjoitus

Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala