§ 11 Päätös hulevesimaksusta vapauttamiselle vuosille 2022-2023

Lataa  Kuuntele 

TRE:1164/02.04.03/2022

Päätöspäivämäärä

15.12.2022

Päätöksen tekijä

Suunnittelupäällikkö, kaupunkiympäristön palvelualue, viheralueet ja hulevedet

Valmistelijan yhteystiedot

Erikoissuunnittelija Pekka Heinonen, puh. +358408469458, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Suunnittelupäällikkö Marika Viinanen, puh. +358406586364, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen kaupungilta on haettu vapautusta hulevesimaksujen laskutuksesta vuosille 2022-2023 sillä perusteella, että asianosaiset ovat itse käyttänyt yleisten alueiden kunnostamiseen, etenkin kiinteistön reunalla kulkevan ojan kaivuutöihin, verrattavissa olevan määrän rahaa ja muita resursseja.

Hulevesimaksusta ei saa vapautusta, sillä kiinteistö sijaitsee huleveden hallintajärjestelmän vaikutusalueella. Hulevesilaskutus on täten taksan mukaisesti laskutettu. Hulevesimaksuvelvollisuudesta ei siis voi saada vapautusta ja hulevesimaksut on täten maksettava.

Ojan kaivaminen on kunnossapidollinen työ, jonka toteuttaa Tampereen kaupunki.Tampereen kaupunki ei ole löytänyt yhteydenottoja ojan kunnossapitoon liittyen.  Mikäli asianosaiset ovat kuitenkin ottanut yhteyttä tähän asiaan liittyen, pyydetään heitä toimittamaan tähän liittyvät tiedot sähköpostitse osoitteeseen hulevesi@tampere.fi 

Vastaavista, kaupungin toimenpiteitä vaativista töistä tulee lähettää pyyntö kaupungille Tampereen kaupungin asiakaspalveluun tampereenpalvelupiste@tampere.fi tai puhelimitse 03 565 611.

Vastuut kunnossapidosta kaupungin ja kiinteistön omistajan/ haltijan välillä:

Vastuut jakautuvat kaupungin sekä kiinteistön omistajan tai sen haltijan välillä, niin kuin laissa kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta 31.8.1978/669 on säädetty.

Kiinteistön omistajaa tai sen haltijaa koskee puhtaanapitovelvoite, joka tarkoittaa lehtien, maa-aineksen sekä roskien poistamista hulevesikaivojen kansiritilöiden päältä sekä tukkeutumisvaaraa aiheuttavan materiaalin poistamista ojarumpujen aukoilta. Puhtaanapitovelvoite ulottuu kiinteistön rajasta aina kadun keskilinjaan saakka.

Kiinteistön omistajaa tai sen haltijaa koskee myös talvikunnossapitovelvoite, joka tarkoittaa jalkakäytävän viereisen katuojan, sadevesikourun, ojarumpujen sekä hulevesikaivojen kansiritilöiden pitämistä lumettomana ja jäättömänä. Tonttiliittymän kunnossa- ja ylläpito sekä ojarumpujen avoinna pitäminen kuuluu kiinteistön vastuisiin.

Kaupunki vastaa niistä toimenpiteistä, jotka eivät kuulu kiinteistön vastuulle.

Kaupunki ei voi maksaa asianosaisen esittämiä laskuja, sillä niistä ei ole ennalta sovittu kaupungin kanssa, eikä kaupungilla ole tähän liittyvää hankintaa. Ojan kaivaminen olisi tullut toteuttaa kaupungin hankintana/työnä saapuneen palautteen johdosta.

Päätös

Asianosaista ei vapauteta hulevesimaksutuksesta ja laskut tulee maksaa sellaisenaan.

Allekirjoitus

Suunnittelupäällikkö Marika VIinanen