TRE:8153/00.01.06/2022
Tampereen kaupungin ja Tampereen Infra Oy:n välillä on ollut määräaikainen metsänhoidon palvelusopimus vuodelle 2022. Osapuolet ovat valmistelleet toistaiseksi voimassa olevaa metsänhoidon palvelusopimusta.
Metsänhoidon palvelusopimuksella tilataan metsän- ja luonnonhoidolliset hakkuutyöt ja metsänhoitotyöt sekä asukkaiden toiveisiin perustuvat, asumisviihtyvyyttä parantavat työt ja turvallisuutta varmistavat työt sekä metsäomaisuuden hoitoon liittyvät asiantuntijatehtävät ja asiakaspalvelu sopimuksessa mainituin ehdoin ja rajoituksin.
Metsänhoidon kokonaisuuden vuosikustannus on arviolta 630 000 euroa. Laskutus perustuu toteuman mukaiseen tuntilaskutukseen sopimuksen liitteen 1 mukaisilla tuntiveloitushinnoilla tai erikseen sovittuihin urakoihin. Osapuolet sopivat palvelun kokonaiskulun ja tuntiveloitushintojen tarkistuksesta seuraavan kalenterivuoden osalta kuluvan vuoden marraskuun loppuun mennessä. Hintaliite ja siinä määritellyt uudet hinnat tulevat voimaan kalenterivuoden alussa tai kunnes päätös liitteeseen 1 tehtävistä hinnantarkistuksista on saanut lainvoiman.
Tampereen Infra Oy on Tampereen kaupungin hankilain tarkoittama sidosyksikkö.
Irtaimen omaisuuden sekä palvelujen hankinta, luovuttaminen ja vuokraus sekä sopimusten hyväksyminen on delegoitu kiinteistöjohtajalle palvelualueen johtajan päätöksellä 1.11.2021 § 149.
Tampereen kaupungin ja Tampereen Infra Oy:n (Y-tunnus 3022425-9) välinen liitteenä oleva metsänhoidon palvelusopimus ja sopimuksen liite 1 hyväksytään.