TRE:5871/03.07.01/2022
Intrum Oy on vaatinut Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennian toimeksiannosta, toimeksianto 878832, Tampereen kaupunkia maksamaan sille takaisin vakuutetulle sattuneesta liukastumisvahingosta tapaturmavakuutuksen perusteella tähän mennessä suorittamansa vakuutuskorvaukset 1893,81 euroa. Vaatimusta on perusteltu siten, että vahinko on Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennian tietojen mukaan aiheutunut siitä, että Tampereen kaupunki on laiminlyönyt kunnossapitovelvollisuutensa.
Takaisinsaantivaatimuksen mukaan vakuutettu oli liukastunut ja kaatunut työntekopaikalla, Tampereen linja-autoasemalla iltahämärässä 11.01.2022 klo 18:08 osoitteessa Hatanpään valtatie 7, 33100 Tampere. Linja-autoaseman Tampereen valtatien puoleisessa päässä on jalankulkuluiska, joka on talvisin lämmitetty ja sula, luiskan päässä oli 10 senttiä korkea jää/lumiseinämä, johon vakuutettu oli kaatunut ja loukkaantunut. Paikalla ei ole valaistusta.
Tampereen Infran mukaan kylmästä ja poutaisesta säästä johtuen sekä päivittäisten kunnossapitotöiden ja työnjohdon omavalvontakierrosten ohessa tehtyjen havaintojen perusteella liukkaudentorjuntatarvetta ei ole havaittu tapaturmaa edeltävinä päivinä. Viimeinen Tampereen Infran dokumentoitu liukkaudentorjunta on suoritettu 23.12.2022. Liukastuminen on tapahtunut jalankulkuluiskassa olleeseen polanteeseen, jota ei koneella saa tehtyä. Merkintää siitä, onko käsilumitöitä tehty, ei Tampereen Infralta ole saatu.
Tampereen kaupungin lakimies Mikko Rantasen lausunnon mukaan asiassa saadun selvityksen perusteella tulee katsoa, että tapahtumapaikkana olevan kiinteistön alueella olevan jalankulkuluiskan kunnossapitoa ei ole hoidettu asianmukaista huolellisuutta noudattaen ja koska korvausvelvollisuus takaisinsaantisuoritukseen syntyy tuottamuksen eli huolellisen toiminnan laiminlyönnin perusteella, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennian takaisinsaantivaatimus tulee edellä mainituilla perusteilla hyväksyä.
Kiinteistöjohtajan päätösvalta asiassa perustuu palvelualueen johtajan päätökseen 3.9.2021 § 134 Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen toimintasääntö, päivitys (Yleishallinnon delegoinnit: Johtajan toimivaltaan kuuluvan asian siirtäminen viranhaltijan ratkaistavaksi 6.9.2021 alkaen, Hallintosääntö § 37 kohta 10).
Hyväksytään Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennian takaisinsaantivaatimus edellä mainituilla perusteilla.
Liitteenä lakimiehen lausunto.