§ 26 Määräaikaistalletusten tekeminen loppuvuodelle 2022

Lataa  Kuuntele 

TRE:5942/02.04.00/2022

Päätöspäivämäärä

23.12.2022

Päätöksen tekijä

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Controller Saara Unnanlahti,​ puh. 040 131 9484,​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Liiketoiminta-​ ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen,​ puh. 050 3451397,​ etunimi.sukunimi@tampere.fi 

Päätöksen perustelut

Tampereen kaupungin konsernitilin saldokehitys on vuoden 2022 aikana ollut erittäin hyvä. Korkojen nousun myötä määräaikaistalletuksille saadaan parempaa tuottoa kuin konsernitilivaroille ja näin ollen omistajaohjausyksikkö on vuoden aikana kilpailuttanut määräaikaistalletusten korkotasoja, ensimmäisen kerran syyskuun 2022 alussa yhteensä 100 milj. euron osalta ja syyskuun lopussa 25 milj. euron osalta.  Määräaikaistalletusten korkotaso on kaikilla kerroilla kilpailutettu kolmen pankin kesken,​ tarjoukset pyydettiin Danske Bankista,​ Nordea Bank Oyj:ltä ja Osuuspankilta.

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja on tehnyt päätöksen 9.9.2022 TRE:5942/02.04.00/2022, jonka mukaan 50 milj. euron 3 kk:n talletus tehtiin Danske Bankiin ja 50 milj. euron 4 kk:n talletus Nordea Bank Oyj:hin sekä 5.10.2022 päätöksen TRE:5942/02.04.00/2022 jolla 25 milj. euron 6 kk:n talletus tehtiin Osuuspankkiin.

Tehdyistä määräaikaistalletuksista Danske Bankin ja Nordean määräaikaistalletukset erääntyvät vuoden 2022 puolella. Omistajaohjausyksikkö on arvioinut konsernitilin saldokehitystä ja pyytänyt sen perusteella talletustarjouksen 20 milj. euron talletukselle ajalle 27.12.2022 - 13.3.2023 ja 30 milj. euron talletukselle ajalle 27.12.2022 - 12.5.2023. Tarjoukset pyydettiin Danske Bankista, Nordea Bank Oyj:stä ja Osuuspankista. Tarjousten perusteella Nordeaan tehdään 20 milj. euron talletus ajalle 27.12.2022 - 13.3.2023 korolla 2,048 % ja Danske Bankiin 30 milj. euron talletus ajalle 27.12.2022 - 12.5.2023 korolla 2,37 %.

Tampereen kaupungin hallintosäännön 36 §, konsernijohtajan toimivallan siirtopäätös 1.3.2022 § 32 mukaan liiketoiminta-​ ja rahoitusjohtaja vastaa ja päättää tilien avaamisesta ja lopettamisesta rahalaitoksiin kaupungin nimiin.

Päätös

Tehdään Nordeaan 20 milj. euron talletus ajalle 27.12.2022 - 13.3.2023 korolla 2,048 %

Tehdään Danske Bankiin 30 milj. euron talletus ajalle 27.12.2022 - 12.5.2023 korolla 2,37 %.

Allekirjoitus

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen