§ 7 Vieraanvaraisuuden osoittaminen Tampereen nuorisovaltuustolle 9.6.2023

Lataa  Kuuntele 

TRE:173/00.04.02/2023

Päätöspäivämäärä

19.1.2023

Päätöksen tekijä

Pormestari

Valmistelijan yhteystiedot

Suhdetoimintakoordinaattori Erika McSherry, p. 040 758 1724, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Pormestarin sihteeri Anne Valtakari, p. 050 484 0040, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen kaupungin nuorisovaltuusto perustettiin vuonna 1998 nimellä Tampereen avoin nuorisofoorumi ja vuonna 2001 muutti nimeään Tampereen nuorisofoorumiksi sekä vuonna 2015 Tampereen nuorisovaltuustoksi. Nuorisovaltuusto on perustamisestaan lähtien vaikuttanut tamperelaisten nuorten asioihin ja valvonut heidän etujensa toteutumista kaupungin päätöksenteossa. Tampereen nuorisovaltuusto on yksi Suomen ensimmäisistä pysyväksi tarkoitetuista nuorisovaltuutetuista. Tampereen kaupunki on ollut nuorisovaltuuston perustamisessa edelläkävijänä, sillä nuorisovaltuustot ja vastaavat nuorten vaikuttajaryhmät kirjattiin kuntalakiin vasta vuonna 2015. Tampereella nuorisovaltuuston edustajat ovat osallistuneet esimerkiksi lautakuntien työskentelyyn puhe- ja läsnäolo-oikeudella vuodesta 2004, kaupunginvaltuustoon vuodesta 2011 sekä kaupunginhallituksen kehittämiskokouksiin vuodesta 2021. Lisäksi vuodesta 2021 alkaen nuorisovaltuusto on saanut mahdollisuuden jättää aloitteita kaupunginvaltuuston kokouksissa.

Myöntämisperusteet:
- muut Tampereen kaupungin imagon tai kansainvälisen näkyvyyden kannalta merkittävät tapahtumat harkinnan mukaisesti (Vieraanvaraisuuksien ja huomionosoitusten periaatteet Tampereen kaupungilla)

Hallintosäännön 34 § kohtien 7 ja 10 mukaisesti pormestari päättää kaupungin edustustilaisuuksien ja juhlaliputuksen järjestämisestä sekä vieraanvaraisuuden periaatteista sekä kaupungin edustustilojen käytöstä.

Päätös

Tampereen nuorisovaltuuston 25-vuotisen toiminnan kunniaksi tarjotaan kaupungin vastaanotto Raatihuoneella 9.6.2023.

Vastaanoton kustannukset maksetaan kustannuspaikalta 113272 Raatihuone.

Kaupungin emäntä / isäntä vahvistetaan lähempänä tilaisuuksien ajankohtaa.

Allekirjoitus

Pormestari Anna-Kaisa Ikonen