§ 4 Aikuisten lukiokoulutuksen saavutettavuuden ja laadun kehittäminen -projektin toteuttaminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:160/02.04.01/2023

Päätöspäivämäärä

13.1.2023

Päätöksen tekijä

Lukiokoulutuksen johtaja, Toisen asteen koulutuspalvelut

Valmistelijan yhteystiedot

Tuntiopettaja Tiina Sinnemaa, p. 040 169 4575, tiina.sinnemaa@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Lukiokoulutuksen johtaja Mari Aalto, p. 040 187 4593, mari.aalto1@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Opetushallitus on 1.11.2022 asettanut lukiokoulutuksen järjestäjien haettavaksi valtion erityisavustukset lukiokoulutuksen laatu- ja saavutettavuusohjelman edistämiseen. Tampereen kaupungin partneri Lahden yhteiskoulun säätiö sr on 29.11.2022 hakenut valtion erityisavustusta Aikuisten lukiokoulutuksen saavutettavuuden ja laadun kehittäminen -projektin toteuttamiseen. 

Aikuisten lukiokoulutuksen saavutettavuuden ja laadun kehittäminen -hankkeen taustalla on marraskuussa 2022 julkaistu lukiokoulutuksen valtakunnallinen laatustrategia, jonka pohjalta lukiokoulutuksen järjestäjät lähtevät laatimaan seudullisia laatukriteereitä sekä luomaan joustavia opintopolkuja opiskelijoille. Hankkeessa keskeisenä sisältönä on yhteisöllisten opiskelu- ja ohjausmenetelmien kehittäminen verkkoon. Tätä kautta pyritään lisäämään opiskelijoiden osallisuutta ja aikuislukio-opintojen ja -ohjauksen saavutettavuutta. Tavoitteena on myös kehittää aikuislukioiden toimintakulttuuria yhteisöllisempään suuntaan ja parantaa kokonaisuutena lukiokoulutuksen saavutettavuutta. 

Projektin keskeisinä tavoiteltavina tuloksina Tampereen kaupungin lukiokoulutuksessa on palveluiden saatavuuden parantuminen ja monimuotoistuminen, opiskelijoiden hyvinvoinnin parantuminen sekä oppijoiden osallisuuden lisääntyminen.

Projektia koordinoi Lahden yhteiskoulun säätiö sr ja osatoteuttajina toimivat Touko Voutilaisen koulusäätiö sr/ Eiran aikuislukio, Joensuun kaupunki/ Joensuun Aikuislukio, Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia/ Espoon aikuislukio, Töölön Yhteiskoulu Oy/ Töölön yhteiskoulun aikuislukio ja Tampereen kaupunki/ Tampereen kaupungin lukiokoulutus.

Projekti toteutetaan Tampereen kaupungin lukiokoulutuksessa/ Tampereen aikuislukiossa ajalla 18.1.2023 - 31.7.2024. 

Opetushallitus on antanut projektille myönteisen rahoituspäätöksen 19.12.2022 (dnro 79/4575/2022). Päätöksen mukainen projektin hyväksytty kokonaiskustannusarvio on 287 340 euroa, josta valtionavustusta on 258 605 euroa. Tampereen kaupungin lukiokoulutuksen osuus projektin kokonaiskustannusarviosta on 44 336,56 euroa, josta avustuksen osuus on 39 902,75 euroa ja omarahoituksen osuus 4 433,81 euroa. 

Hankkeen kustannukset ovat tukikelpoisia ajalla 19.12.2022 - 31.7.2024. 

Lukiokoulutuksen johtajan päätösvalta asiassa perustuu palvelualueen johtajan päätökseen 9.12.2022 § 139 Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen toimintasääntö. (Toimintasäännön liite: Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtajan toimivallan siirtäminen 1.1.2023 alkaen.)

Päätös

Tampereen kaupungin lukiokoulutuksessa toteutetaan rahoituspäätöksen 19.12.2022 (dnro 79/4575/2022) mukainen Aikuisten lukiokoulutuksen saavutettavuuden ja laadun kehittäminen -projekti ajalla 18.1.2023 - 31.7.2024.

Tampereen kaupungin lukiokoulutuksen osuus projektin kokonaisbudjetista on 44 336,56 euroa, josta avustuksen osuus on 39 902,75 euroa ja omarahoituksen osuus 4 433,81 euroa. 

Projektin vastuulliseksi hoitajaksi nimetään tuntiopettaja Tiina Sinnemaa. 

Taloushallinnon yhteyshenkilö nimetään myöhemmin. 

Projektin vastuullisen hoitajan ja myöhemmin nimettävän taloushallinnon yhteyshenkilön esihenkilöinä toimivat heidän vakituiset esihenkilönsä.

Projektin kustannukset maksetaan kustannuspaikalta 134101 ja PRR -osalta H1340_232_01.

Lukiokoulutuksen johtajan päätöksen 10.1.2023 (3 §) mukaan projektin vastuullisella hoitajalla on tilausoikeus projektin kustannusarvion puitteissa. Kustannusten hyväksymisessä noudatetaan lukiokoulutuksen johtajan päätöksiä hyväksymisoikeuksista. 

Projektissa noudatetaan Tampereen kaupungin hankintaohjeistusta, taloudenhoidon konsernimääräystä ja projektiohjeistusta. 

Allekirjoitus

Lukiokoulutuksen johtaja Mari Aalto