§ 11 Tampereen kaupungin osallistuminen painin U23 MM-kilpailujen 2023 tukemiseen ja tapahtumaa koskevan sopimuksen hyväksyminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:536/12.04.01/2023

Päätöspäivämäärä

2.2.2023

Päätöksen tekijä

Konsernijohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Kilpailukykyjohtaja Anna-Kaisa Heinämäki, puh. 040 639 7701, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johdon assistentti Mia Helin, puh. 040 570 4065, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtaja Teppo Rantanen:

Tampereen kaupunki on läpi vuosikymmenten ollut aktiivinen partneri erilaisissa kansallisissa ja kansainvälisissä urheilu- ja kulttuuritapahtumissa. Paikalliset urheiluseurat ja kansalliset lajiliitot ovat tuoneet omia tapahtumiaan kaupunkiin, ja niillä on todettu olevan merkittäviä vaikutuksia niin aluetalouteen kuin kaupungin imagoon ja yhteisöllisyyteen. Tampereen kaupungin tavoitteena on olla kansainvälisen tason tapahtumien ja kulttuurin keskittymä, jossa elämysten äärelle houkutellaan ympäri vuoden. Kaupunki toimii aktiivisesti vahvistaakseen ja kansainvälistääkseen tapahtumatarjontaa ja tavoittelee Tampereelle lisää suurtapahtumia.

Painin 23-vuotiaiden MM-kilpailuja haettiin Tampereelle heti vuoden 2017 elokuussa järjestettyjen ja hyvin onnistuneiden painin 20-vuotiaiden MM-kilpailujen jälkeen. Järjestämisoikeudesta oli Tampereen kanssa kilpailemassa vahvimmin Makedonian Skopje. Tapahtuma myönnettiin Tampereelle 19.10.2018 järjestetyn Kansainvälisen Painiliiton (UWW) kongressin yhteydessä Budapestissa. Tapahtuma oli alun perin määrä järjestää Tampereella 23. - 29.11.2020. Osapuolet ovat solmineet sopimuksen Tapahtuman järjestämisestä ja kaupungin kokonaistuesta tapahtumalle, sopimus hyväksyttiin konsernijohtajan päätöksellä 26.2.2020 § 32. Tapahtuma jouduttiin kuitenkin Covid-19-pandemian vuoksi perumaan, ja tapahtumaa haettiin järjestettäväksi myöhempänä ajankohtana. Tapahtuman järjestämisoikeus saatiin vuodelle 2023.

Painin U23 MM-kilpailut järjestetään 23. - 29.10.2023 Tampereen Hakametsän jäähallissa. Tapahtuman järjestää Suomen Painiliitto ry yhdessä paikallisten seurojen kanssa. Tampereen kaupunki ja Suomen Painiliitto ry solmivat sopimuksen tapahtuman sisällöstä ja vastuista sekä kaupungin kokonaistuesta tapahtumalle. Sopimus korvaa konsernijohtajan päätöksellä 26.2.2020 § 32 hyväksytyn sopimuksen. Sopimus on salainen viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 § 1 mom. 17 kohdan perusteella.

Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii tapahtumajohtaja, jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Perttu Pesä. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle. Sopimuksen mukaisen yhteistyön käytännön tahoina kaupungin vastuiden osalta toimivat elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen vetovoiman ja edunvalvonnan palveluryhmän tapahtumapalvelut ja sivistyspalvelujen palvelualueen liikunnan ja nuorison palveluryhmä.

Sopimusta laadittaessa on arvioitu EU:n valtiontukisääntöjen vaikutusta sopimuksen sisältöön. Arvioinnin perusteella on todettu, että kaupungin tukea kilpailun järjestelykustannuksiin ei lasketa valtiontueksi, sillä tapahtumaa ei järjestetä taloudellisena toimintana, eikä tapahtumassa ole kyse kilpailua vääristävästä toiminnasta.

Tampereen kaupunki tavoittelee tapahtumilla mm. yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin lisääntymistä, kaupungin imagon ja tunnettavuuden vahvistumista sekä elinkeinojen ja aluetalouden kasvua. Urheilun ja kulttuurin suurtapahtumien hankintaa ja tukemista koordinoi pormestarin nimeämä suurtapahtumatyöryhmä. Tapahtumia haettaessa ja tuettaessa arvioidaan niiden vaikutuksia ja riskejä aluetalouteen, Tampereen imagoon, ja alueen yhteisöllisyyteen tapahtumatoiminnan suuntaviivojen mukaisesti. Kaupunki toimii yhteistyökumppanina ja harkinnanvaraisesti myöntää tukia kaupunkiin haettaville kansainvälisille ja kansallisille suurtapahtumille tai muilla tavoin merkittäville tapahtumille, joiden nähdään tukevan kaupungin strategisia tavoitteita. Yhteistyö- ja tukihakemukset käsittelee suurtapahtumatyöryhmä.

Hallintosäännön 35 §:n 32)-kohdan mukaan konsernijohtaja päättää sopimusten hyväksymisestä, ellei muualla toisin määrätä.

Päätös

Tampereen kaupunki osallistuu Tampereella 23. - 29.10.2023 järjestettävien painin U23 MM-kilpailujen toteutukseen liitteenä olevassa sopimuksessa määritellyin ehdoin.

Tampereen kaupungin ja Suomen Painiliitto ry:n välinen sopimus hyväksytään. Sopimus tulee voimaan ja se voidaan allekirjoittaa, kun päätös on saanut lainvoiman.

Sopimuksen vastuuhenkilöksi nimetään tapahtumajohtaja Perttu Pesä.

Tapahtumasta aiheutuvat, sopimuksessa mainitut kustannukset maksetaan kustannuspaikoilta 113002, Suurtapahtumat ja 154029, Tapahtumapalvelut.

Lausunnot

Konsernilakimies Janne Kytö:
Lakiasioilla ei huomautettavaa.

Talousjohtaja Jukka Männikkö:
Tampereen kaupungin taloudellinen tuki tapahtumalle sisältyy konsernihallinnon vuoden 2023 vuosisuunnitelmaan.

Allekirjoitus

Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala