§ 18 Vahingonkorvausvaatimus ajoneuvovahingosta Kalevantiellä

Lataa  Kuuntele 

TRE:395/03.07.01/2023

Päätöspäivämäärä

6.2.2023

Päätöksen tekijä

Rakennuttamisjohtaja, Kaupunkiympäristön palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Hallintosuunnittelija Patrick Hanska, puh. 041 730 4437, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen, puh. 040 506 8600, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen kaupungilta on anottu vahingonkorvausta 10.01.2023 noin klo 13.00 Kalevantiellä, Kanslerinrinteen risteysalueella sattuneesta ajoneuvovahingosta. Asianosainen on ajanut Kalevantietä idästä länteen vasemmanpuoleisella kaistalla, Kalevantien ja Kanslerinrinteen risteysalueella huomannut muuten lumisessa tienpinnassa neliön muotoisen alueen, joka oli täysin lumeton. Alue oli suunnilleen kaistanlevyinen ja toiseen suuntaan saman pituinen. Kertomansa mukaan hän oli hidastanut nopeutta ja ajanut kohdan yli. Asianosaisen mukaan siinä oli kuitenkin suuri korkeusero muuhun tienpintaan ja mahdollisesti monttu asfaltissa. Asianosaisen mukaan ajoneuvon iskunvaimentimet pamahtivat pohjaan ja vasen takaiskunvaimennin rikkoutui särkien samalla ylätuen. Asianosainen ei ole pysähtynyt kohteessa.

Asianosaisen korvausvaatimus on 438,20 euroa, ja se koostuu takaiskunvaimentimien ja ylätukien uusimisesta.

Vahingonkorvauslain mukaan vahingon on velvollinen korvaamaan se, joka tahallaan tai tuottamuksellaan on aiheuttanut vahingon. Tuottamus edellyttää Tampereen kaupungin taholta virhettä tai laiminlyöntiä.

Kadun kunnossapidosta vastaavan Tampereen Infra Oy:n lausunnon mukaan kadun pinnassa on tiestötarkastuksessa havaittu vähäistä polannetta tapahtumapäivänä puoli tuntia ennen vahinkoa. Kuvan perusteella tiessä ei ole kuitenkaan sellaisia vaurioita tai polanteita, jotka voisivat aiheuttaa asianosaisen kuvaaman laajuiset vauriot ajoneuvolle. Kohteesta ei ole myöskään tullut kunnossapitäjän tietoon palautteita 1.–11.1. välisenä aikana.

Tieliikennelain mukaan vaaran ja vahingon välttämiseksi tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta.

Tieliikennelaissa todetaan myös, että ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä muut olosuhteet. Ajoneuvo on kyettävä hallitsemaan kaikissa liikennetilanteissa. Ajoneuvo on voitava pysäyttää edessä olevan tien näkyvällä osalla ja kaikissa ennakoitavissa tilanteissa.

Kaupunkiympäristön palvelualue katsoo edellä esitetyn perusteella, että korvausvaatimus tulee hylätä perusteettomana.

 

Sovelletut säännökset:

Tieliikennelaki (729/2018) 3 § ja 5 §.

 

Toimivalta:

Rakennuttamisjohtaja päättää alle 50 000,00 euron vahingonkorvausten myöntämisestä (Hallintosääntö 36 §, kappale kaksi, kohta 10 sekä Kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasääntö 23.1.2023 § 6).

Päätös

Korvausvaatimus hylätään.

Henkilötietoja sisältävä teksti

Salassapidettävät tiedot poistettu.

Allekirjoitus

Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen