§ 11 Muutossopimuksen hyväksyminen - SAP-lisenssisopimuksen määräaikainen laajentaminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:6061/07.01.02/2022

Päätöspäivämäärä

24.1.2023

Päätöksen tekijä

Tietohallintojohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Vanhempi tietohallintosuunnittelija Jukka Suojanen, puh. 040 8016475, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Tietohallintojohtaja Maria Nikkilä, puh. 040 5811477, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen kaupunginhallituksen konsernijaosto on kokouksessaan 23.11.2021 tehnyt päätöksen § 121 Tuomi Logistiikka Oy:n ja Kanta Logistiikka Oy:n yhdistymisestä. Yhdistyminen toteutui 1.7.2022. Yhdistymisen jälkeen Tampereen kaupungin omistusosuus Tuomi Logistiikka Oy:stä on 44,2 prosenttia. Tampereen kaupungin
SAP-lisenssisopimuksen mukaan järjestelmää ovat oikeutetut liiketoimintaansa käyttämään peruskaupungin lisäksi ne tytäryhteisöt, joissa Tampereen kaupungilla on määräysvalta. Yhdistymisen jälkeen lisenssisopimuksessa tarkoitettua määräysvaltaa ei Tampereen kaupungilla Tuomi Logistiikka Oy:öön enää ole, minkä vuoksi Tuomi Logistiikka Oy:n oikeus käyttää kaupungin SAP-järjestelmää päättyy.

Tampereen kaupunki on 2.12.2022 vastaanottanut Pirkanmaan hyvinvointialueelta virka-apupyynnön koskien eräiden Pirkanmaan hyvinvointialueelle siirtyneiden, aiemmin kaupungin vuokraamien asuntojen vuokrien laskutusta. Virka-apupyynnössä Pirkanmaan hyvinvointialue pyytää kaupunkia jatkamaan asukasvuokrien perimistä elokuun 2023 loppuun asti. Kaupungin SAP-lisenssisopimus mahdollistaa tällaisen palvelun tarjoamisen kuntakonsernin ulkopuoliselle taholle vain erikseen ohjelmistotoimittajan kanssa asiasta sopien.

Tampereen kaupunki ja CGI Suomi Oy ovat 21.12.2018 solmineet sopimuksen SAP-järjestelmän lisensseistä, käyttöoikeudesta ja ylläpidosta (TRE:8142/07.01.02/2018). Sopimusta on muutettu 6.10.2022 allekirjoitetulla muutossopimuksella (TRE:6061/07.01.02/2022). Tämä muutossopimus korvaa voimaan tullessaan kokonaisuudessaan 6.10.2022 allekirjoitetun sopimuksen.

Ohjelmistotoimittaja on tarjonnut sopimusta laajennettavaksi mahdollistamaan Tuomi Logistiikka Oy:n SAP-järjestelmän käyttö entiseen tapaan 12 kuukauden siirtymäajalle yhdistymispäivästä alkaen. Samalla sovitaan myös Tampereen kaupungin oikeudesta tarjota Pirkanmaan hyvinvointialueen virka-apupyynnössään toivomaa vuokran laskutuspalvelua vuoden 2023 ajan. Muutos on määräaikainen edellä kuvatun mukaisesti ja rajoittuu vain edellä mainittuihin käyttötapauksiin. Muita muutoksia sopimukseen SAP-järjestelmän lisensseistä, käyttöoikeudesta ja ylläpidosta ei tällä muutossopimuksella tehdä. Sopimusmuutoksella ei ole kustannusvaikutusta.

Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii vanhempi tietohallintosuunnittelija,​ jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Jukka Suojanen. Vakanssinhoitajan vaihtuessa vastuu sopimuksesta siirtyy kulloisellekin haltijalle. Vastuuhenkilö huolehtii yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle.

Esitetään hyväksyttäväksi sopimuksen SAP-järjestelmän lisensseistä, käyttöoikeudesta ja ylläpidosta määräaikaista laajennusta koskeva muutossopimus. 

Tampereen kaupungin konsernihallinnon toimintasäännön liitteen 1 mukaan tietohallintojohtaja vastaa ja päättää Tampereen kaupungin ICT-hankinnoista, ICT-sopimusten ehdoista, hyväksymisestä ja allekirjoittamisesta. Lisäksi tietohallintojohtaja vastaa ja päättää Tampereen kaupunkiseudun tietohallintosopimuksessa määritellyistä asioista.

Päätös

Hyväksyn sopimusta SAP-järjestelmän lisensseistä, käyttöoikeudesta ja ylläpidosta koskevan muutossopimuksen.

Sopimuksen vastuuhenkilöksi nimetään vanhempi tietohallintosuunnittelija Jukka Suojanen.

Muutossopimus tulee voimaan ja sitoo Tampereen kaupunkia vasta kun molemmat sopijapuolet ovat sen allekirjoittaneet.

Muutossopimus korvaa voimaan astuessaan kokonaisuudessaan 6.10.2022 allekirjoitetun muutossopimuksen (TRE:6061/07.01.02/2022).

Allekirjoitus

Tietohallintojohtaja Maria Nikkilä