§ 29 Oikaisuvaatimus ajoneuvon lähisiirron siirtokustannuksista

Lataa  Kuuntele 

TRE:492/02.04.03/2023

Päätöspäivämäärä

2.3.2023

Päätöksen tekijä

Katupäällikkö, Kaupunkiympäristön palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Hallintosuunnittelija Patrick Hanska, puh. 041 730 4437, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosuunnittelija Patrick Hanska, puh. 041 730 4437, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Lain ajoneuvojen siirtämisestä mukaan, jos pysäköidystä ajoneuvosta aiheutuu haittaa tiealueella tapahtuvalle kunnossa- ja puhtaanapidolle, tienpitoviranomainen voi toimittaa ajoneuvon lähisiirron. Mainitun lain 11 §:n mukaan ajoneuvon omistaja tai haltija on velvollinen korvaamaan viranomaiselle ajoneuvon siirrosta aiheutuvat kustannukset. Korvaus määrätään kunnan osalta kunnallisen viranomaisen hyväksymän taksan mukaisesti.

Asianosainen vaatii oikaisua katutarkastajan tekemään päätökseen 27.12.2022 § 1499 siirtokustannusten perimisestä 24.1.2023 päivätyllä oikaisuvaatimuksella. Asianosainen vetoaa oikaisuvaatimuksessaan siihen, että hänen ajoneuvonsa olisi ollut luvatta kolmannen osapuolen käytössä, eikä maksua näin ollen tulisi periä häneltä.

Kiistatonta asiassa on, että asianosaisen ajoneuvolle on suoritettu lähisiirto Yrjönkadulla 21.12.2022 noin klo 12.51.

Lain ajoneuvojen siirtämisestä mukaan ennakkoon tiedossa olevasta tiealueella tehtävästä työstä tai järjestettävästä tapahtumasta on ilmoitettava asianmukaisin alueelle sijoitetuin merkein tai ilmoituksin vähintään kahta vuorokautta ennen suunniteltua siirtoa.

Kohteessa Yrjönkadulla on kiinteät siirtokehotustaulut, joissa on ilmoitettu kadun kunnossapidon ajankohdaksi parittoman viikon keskiviikko klo 12-16. Siirtokehotus on voimassa 15.11.-30.4. välillä.

Tämän päätöksen liitteenä on kuvat, joista käy ilmi, että ajoneuvolle suoritettu lähisiirto on tehty siirtokehotuksen ollessa voimassa.

Lain ajoneuvojen siirtämisestä mukaan, jos ajoneuvo on ollut luvattomasti kuljettajan käytössä, korvaus peritään ajoneuvon kuljettajalta.

Ajoneuvon omistaja ei ole osana oikaisuvaatimustaan pystynyt pitävästi osoittamaan että hänen ajoneuvonsa olisi ollut siirtoajankohtana luvattomasti jonkun kolmannen tahon käytössä. Asianosainen ei ole tehnyt ajoneuvon luvattomasta käyttöönottamisesta rikosilmoitusta eikä ole myöskään oikaisuvaatimuksen käsittelyn aikana toimittanut mitään sellaista lisädokumentaatiota, jonka perusteella voitaisiin varmentaa ajoneuvon olleen luvatta jonkun kolmannen tahon käytössä.

Kaupunkiympäristön palvelualue katsoo edellä esitetyn perusteella, että oikaisuvaatimus tulee hylätä perusteettomana ja ajoneuvon siirrosta aiheutuneet kustannukset periä ajoneuvon omistajalta.

 

Sovelletut säännökset:

Laki ajoneuvojen siirtämisestä (1508/2019) 6 § 1 momentti, 11 §.

 

Toimivalta:

Katupäällikkö käsittelee ajoneuvojen siirrosta annetun lain (1508/2019) 14 §:n mukaiset oikaisuvaatimukset 11 §:n mukaisista maksuista (Yrja 22.2.2022 § 16).

Päätös

Oikaisuvaatimus hylätään.

Henkilötietoja sisältävä teksti

Salassapidettävät tiedot poistettu.

Allekirjoitus

Katupäällikkö Pasi Halme