§ 30 Avustusennakko: Tampereen Pallo-​Veikot ry

Lataa  Kuuntele 

TRE:8/12.04.00/2023

Päätöspäivämäärä

20.2.2023

Päätöksen tekijä

Liikunta- ja nuorisojohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Suunnittelija Anna Henttonen, puh. 040 660 2057, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Liikunta- ja nuorisojohtaja Pekka P. Paavola, puh. 050 554 5831, etunimi.p.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Sivistys- ja kulttuurilautakunta myöntää Tampereella toimiville liikuntaseuroille yleisavustusta. Vuoden 2023 yleisavustukset olivat haettavina 2.-31.1.2023. Hakemukset käsitellään sivistys- ja kulttuurilautakunnassa maaliskuussa 2023.

Tampereen Pallo-Veikot ry on hakenut avustusennakkoa alkuvuoden kulujen kattamiseen. Tampereen kaupungin avustusten ja apurahojen yleisten periaatteiden (kh 19.9.2022) mukaan poikkeustapauksissa voidaan avustuksista maksaa ennakoita. Yleisavustuksista voidaan ennakkoon maksaa enintään 50 % edellisenä vuonna myönnetyn avustuksen määrästä.

Jotta Tampereen Pallo-Veikot ry:n toiminta voi jatkua keskeytyksettä vuoden alusta lähtien, on tarkoituksenmukaista maksaa yleisavustusennakkoa. Hakija on sitoutunut palauttamaan saamansa avustusennakon, mikäli avustuksensaannin edellytykset eivät täyty. Seura sai vuonna 2022 toiminta-avustusta 22 000 euroa, joten seuralle voidaan maksaa ennakkoa 11 000 euroa.

Liikunta- ja nuorisojohtajan päätösvalta asiassa perustuu sivistys- ja kulttuurilautakunnan päätökseen 14.2.2023 § 30, Sivistys- ja kulttuurilautakunnan toimivallan siirto viranhaltijoille 15.2.2023 alkaen.

Päätös

Tampereen Pallo-Veikot ry:lle maksetaan vuoden 2023 yleisavustuksesta ennakkoon 11 000 euroa. Avustusennakko maksetaan välittömästi.

Avustusennakko maksetaan sillä ehdolla, että Tampereen Pallo-Veikot ry sitoutuu palauttamaan saadun ennakon, elleivät avustuksen edellytykset täyty tai sivistys- ja kulttuurilautakunta toisin päättää.

Allekirjoitus

Liikunta- ja nuorisojohtaja Pekka P. Paavola