§ 59 Sammon valtatien jalkakäytävä ja pyörätie välillä Tuomaalankatu – Leinolankatu

Lataa  Kuuntele 

TRE:1705/10.03.02/2023

Päätöspäivämäärä

24.3.2023

Päätöksen tekijä

Suunnittelupäällikkö, Kaupunkiympäristön palvelualue, liikennejärjestelmän suunnittelu

Valmistelijan yhteystiedot

Vanhempi erikoissuunnittelija Mikko Kielo, puh. 050 532 1029, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

 

Kangasalalle suuntautuvan pyöräilyn pääreitin parantaminen liittyy pyöräilyn laatukäytävien kehittämiseen ja on osa seudullista pyöräilyverkostoa. Kangasalalle johtavaa reittiä on kehitetty jo useamman vuoden ajan ja parannustoimenpiteitä väylällä on toteutettu tähän mennessä kaupungin suunnasta aina Tuomaalankadulle saakka.

 

Hankkeen tavoitteena on toteuttaa yhtenäinen korkealuokkainen jalankulun ja pyöräilyn pääreitti koko Sammon valtatien osuudelle. Jalankulun ja pyöräilyn erottaminen toisistaan Tuomaalankadun ja Leinolankadun välisellä osuudella edellyttää Sammon valtatien pohjoisreunassa sijaitsevan nykyisen noin 3,00 metrin levyisen yhdistetyn pyörätien ja jalkakäytävän leventämistä. Tässä suunnitelmassa muutostoimenpiteet kohdentuvat Tuomaalankadun ja Leinolankadun väliselle osuudelle, koska väylä on jo levennetty Tuomaalankadulle saakka. Suunnitelmissa erotellun jalkakäytävän ja kaksisuuntaisen pyörätien kokonaisleveys on 5,00 metriä ja kulkumuotojen erotteleminen toteutetaan ajoratamerkinnöin, kuten jo aiemmin toteutetuilla väyläosuuksillakin.

 

Paalulla 1669 sijaitsevaa olemassa olevaa rumpua joudutaan jatkamaan katualueelta kiinteistön puolelle, jotta levenevän väylän luiskan alareuna ei estä veden virtaamista nykyiseen rumpuun. Katurakenteiden luiskan sekä rummun jatkamiselle kiinteistön puolelle on saatu hyväksyntä kiinteistön omistajalta.

 

Katualueilla pintavesien kuivatus hoidetaan avo-ojin sekä hulevesiviemäröinnillä, joita täydennetään tarvittavilta osin.

 

Kohteet sisältyvät Tampereen kaupungin kaupunkiympäristön palvelualueen vuoden 2023 vuosisuunnitelmaan ja rakennustyöt pyritään aloittamaan alku kesästä 2023.

 

Sammon valtatien jalkakäytävän ja pyörätien katutöiden kustannusarvio välillä Tuomaalankatu – Leinolankatu on noin 221 000 euroa (82 €/m²).

 

Katusuunnitelmat eivät ole olleet nähtävillä, koska katutilassa tehtävät muutokset ovat luonteeltaan vähäisiä kadun poikkileikkausmuutoksia levennettäessä nykyistä kevyen liikenteen väylää kahdella metrillä.

Päätös

 

Sammon valtatien jalkakäytävä ja pyörätie välillä Tuomaalankatu – Leinolankatu katusuunnitelma numero 1/22094 hyväksytään kustannusarvioineen ja,

 

Maankäyttö ja rakennuslain 202 §:n mukaisesti päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman.

Allekirjoitus

 Suunnittelupäällikkö Ari Vandell