§ 47 Takaisinsaantivaatimus ajoneuvovahingosta Tampereen valtatie, Voimakatu risteys

Lataa  Kuuntele 

TRE:1827/03.07.01/2022

Päätöspäivämäärä

30.3.2023

Päätöksen tekijä

Rakennuttamisjohtaja, Kaupunkiympäristön palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Hallintosuunnittelija Patrick Hanska, puh. 041 730 4437, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen, puh. 040 506 8600, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Pohjola Vakuutus Oy on esittänyt Tampereen kaupungille 3.2.2023 päivätyn takaisinsaantivaatimuksien koskien ajoneuvovahinkoa Tampereen valtatiellä. Pohjola Vakuutus Oy:n vakuuttama ajoneuvo vaurioitui vakuutusyhtiön asiakkaan ajettua tiellä olleeseen kuoppaan 16.02.2022 klo 07.20 Tampereen valtatien ja Voimakadun risteysalueella. Ajoneuvosta rikkoutui oikea takarengas kuoppaan ajon seurauksena.

Pohjola Vakuutus Oy:n esittämä takaisinsaantivaatimus on yhteensä 1816,11 euroa ja se perustuu ajoneuvon vakuutuksesta maksettuihin korvauksiin.

Vakuutussopimuslain mukaan vakuutetun oikeus vaatia kolmannelta henkilöltä korvausmäärä, jonka vakuutuksenantaja on hänelle suorittanut, siirtyy vakuutuksenantajalle vain, jos kolmas henkilö on aiheuttanut vakuutustapahtuman tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta taikka on lain mukaan velvollinen suorittamaan korvausta huolimattomuudestaan riippumatta.

Hallituksen esityksessä 114/1993 todetaan, että kolmas henkilö ei vapaudu korvausvastuustaan vakuutuksenantajan suorituksen johdosta, vaan vakuutetun oikeus korvaukseen siirtyy pykälän 1 momentin mukaan vakuutuksenantajalle. Takautumisoikeuden syntymisen edellytyksenä on kuitenkin, että kolmas henkilö on aiheuttanut vakuutustapahtuman tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta taikka että hän on lain mukaan velvollinen suorittamaan korvausta huolimattomuudestaan riippumatta.

Tampereen kaupunki ei ole aiheuttanut vahinkoa tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella. Tampereen kaupunki ei myöskään ole kyseisen vahingon osalta velvollinen suorittamaan korvausta huolimattomuudesta riippumatta.

Kaupunkiympäristön palvelualue katsoo edellä esitetyn perusteella, että takaisinsaantivaatimus tulee hylätä perusteettomana.

 

Sovelletut säännökset:

Vakuutussopimuslaki (543/1994) 75 § 1 momentti.

 

Toimivalta:

Rakennuttamisjohtaja päättää alle 50 000,00 euron vahingonkorvausten myöntämisestä (Hallintosääntö 36 §, kappale kaksi, kohta 10 sekä Kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasääntö 28.2.2023 § 22).

Päätös

Takaisinsaantivaatimus hylätään.

Henkilötietoja sisältävä teksti

Salassapidettävät tiedot poistettu.

Allekirjoitus

Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen