§ 17 Kulttuurikeskus PiiPoon hakemus Opetus- ja kulttuuriministeriön lastenkulttuurikeskusten toiminta-avustuksen maksamisesta v. 2023

Lataa  Kuuntele 

TRE:2086/02.04.01/2023

Päätöspäivämäärä

13.4.2023

Päätöksen tekijä

Kulttuuripalvelupäällikkö, kaupunkikulttuuriyksikkö

Lisätietoja päätöksestä

Kulttuuripalvelupäällikkö Marianna Lehtinen,​ puh. 040 801 6868,​ etunimi.sukunimi@tampere.fi 

Päätöksen perustelut

Opetus-​ ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Tampereen kaupungille valtionavustuksena 120.000 euroa Pirkanmaan lastenkulttuurikeskuksen toimintaan vuonna 2023 yhteistyössä Lempäälän kaupungin ja Lastenkulttuurikeskus PiiPoon kanssa. Hankkeen talousarviossa on Lastenkulttuurikeskus PiiPoon osuus avustuksesta 60.000 euroa. Lastenkulttuurikeskus PiiPoo on 12.4.2023 lähettänyt pyynnön 30.000 euron maksatuksesta.

Päätösvallan peruste: Sivistys- ja kulttuurilautakunnan toimivallan siirto viranhaltijoille (21.3.2023) 13 § Kulttuuripalvelupäällikkö päättää kulttuurin kohde- ja kehittämisavustusten myöntämisestä ja maksatuksen toimeenpanosta kaupunginhallituksen hyväksymien avustustoiminnan yleisten periaatteiden ja lautakunnan hyväksymien avustuslajikohtaisten myöntämisperusteiden mukaisesti (hallintosääntö 17 §).

 

 

Päätös

Päätetään,​ että Lastenkulttuurikeskus PiiPoolle voidaan maksaa heidän osuutensa Opetus-​ ja kulttuuriministeriön Pirkanmaan lastenkulttuurikeskuksen toiminnan avustuksesta 30.000 euroa välittömästi,​ ehdolla,​ että yhdistys sitoutuu palauttamaan saadun ennakon ellei avustuksen edellytykset täyty.

Allekirjoitus

Kulttuuripalvelupäällikkö Marianna Lehtinen