TRE:1496/10.03.07/2023
Pirkanmaan Hyvinvointialue (Y-tunnus 3221308-6) on vuokrannut 1.1.2023 alkaneella vuokrasopimuksella Tampereen kaupungilta sijaitsevan Koukkuniemen Koivula rakennuksen, osoitteesta Romsinkuja 4, 33180 Tampere (rak. nro 3373). Osapuolet ovat yhdessä neuvotelleet erillisen pieninvestoinnin toteuttamisesta ja maksamisesta.
Koukkuniemen Koivulan 3. kerroksen osasto 30:nen huoneet muutetaan toimistohuoneiksi. Työt suoritetaan Pirhalta 3.3.2023 saadun listan mukaisesti.
Huoneissa vaihdetaan valaisimet, tehdään pistorasiamuutoksia, suoritetaan seinien paikkamaalauksia ja kattojen akustointia. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 23 200 euroa (alv 0 %). Hankkeen aikataulun mukaan kaikki työt tulee olla valmiina 26.3.2023 mennessä. Kustannukset veloitetaan kertasuorituksena toteutuneiden kustannusten mukaisesti.
Asunto- ja kiinteistölautakunnan päätöksen 23.10.2019 § 144 mukaisesti asian päättää kiinteistöjohtaja, kun kyse on rakennusten, tilojen ja niihin liittyvien alueiden vuokraamisesta enintään 10 vuodeksi.
Hyväksytään Koukkuniemen Koivula rakennuksen, osoitteessa Romsinkuja 4, 33180 Tampere (rak. nro 3373) erillisen pieninvestoinnin toteuttaminen. Huoneissa vaihdetaan valaisimet, tehdään pistorasiamuutoksia, suoritetaan seinien paikkamaalauksia ja kattojen akustointia.
Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 23 200 euroa (alv 0 %). Investointi toteutetaan Pirkanmaan hyvinvointialueelle ja veloitetaan kertasuorituksena toteutuneiden kustannusten mukaisesti.
Tämä viranhaltijapäätös sitoo vuokralaista heti ja vuokranantajaa sitten, kun viranhaltijapäätös on saanut lainvoiman.