§ 27 Tampereen kaupungin ja Kehitysvammaisten Palvelusäätiön välinen aiesopimus Oma suunta - oma luonto -hankkeesta

Lataa  Kuuntele 

TRE:2972/02.04.01/2023

Päätöspäivämäärä

26.5.2023

Päätöksen tekijä

Johtaja, sivistyspalvelujen palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Hyvinvointikoordinaattori Jaana Ylänen, p. 040 800 7874, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Sivistyspalvelujen palvelualueen johtaja Lauri Savisaari, puh. 040 801 6081, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö hakee THL:n Terveyden edistämisen määrärahoista rahoitusta Oma suunta – oma luonto -hankkeeseen. Hankkeessa tuetaan erityistä tukea tarvitsevia NEET-nuoria oman suunnan löytämisessä hyödyntämällä luontolähtöisiä menetelmiä (2024-2026).

Oma suunta -valmennus on konseptoitu malli, mutta se tarvitsee tuekseen luontolähtöisiä menetelmiä, joilla voitaisiin vaikuttaa myös mielen hyvinvointiin, ahdistukseen, mielenterveyden haasteisiin ym.

Hankkeen aikana nuorille annetaan tukea tulevaisuuden suunnitteluun sekä tuen ja palveluiden piiriin pääsemiseen. Lisäksi he saavat samalla uudenlaisia välineitä luontolähtöisistä menetelmistä oman mielen hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja lisäämiseen.

Hankkeen tavoitteita ovat:

  • Nuoren arjen voimavarat ja elämänhallinnan taidot lisääntyvät
  • Nuoret löytävät merkityksiä, yhteisöjä tai ystäviä
  • Nuorten tulevaisuususko ja luottamus yhteiskuntaan vahvistuu 
  • Nuorten parissa toimivien ammattilaisten osaaminen Oma suunta -työskentelystä ja luontolähtöisistä menetelmistä lisääntyy

Aiesopimuskumppanit jakavat tietoa hankkeesta, sen toiminnasta ja tuotoksista kohderyhmälle, auttavat hanketta kohderyhmän tavoittamisessa, osallistuvat hankkeen toimintaan siltä osin, kun mahdollista (esim. ammattilaisten koulutukset) ja osallistuvat hankkeen ohjausryhmään.  

Aiesopimuskumppaneille ei osoiteta hankkeesta rahoitusta tai kuluja. Aiesopimus purkautuu ilman erillistä irtisanomista, jos toimintaan ei myönnetä avustusta. Mikäli hanke saa rahoituksen, niin kumppanuussopimus neuvotellaan erikseen.

Sopimuksen vastuuhenkilö on hyvinvointikoordinaattori Jaana Ylänen.

Päätösvallan peruste Tampereen kaupungin hallintosääntö § 36 kohta 6: palvelualueen johtaja päättää muiden kuin lautakunnan toimivaltaan kuuluvien sopimusten hyväksymisestä.

   

Päätös

Hyväksytään Tampereen kaupungin sivistyspalvelujen palvelualueen ja Kehitysvammaisten Palvelusäätiön välinen aiesopimus.

Allekirjoitus

johtaja Lauri Savisaari